Opparikooma

Hei! Ajattelin ilmoittaa, etten ole taas hylännyt blogimaailmaa, vaan kirjoitan kuumeisesti opinnäytetyötä. Tällä hetkellä on vähän koomainen olo, koska kävin eilen vähän ylikierroksilla ja panikoin, miten selviän tämän viikon tentistä ja opinnäytetyön tutkimussuunnitelman palautuksesta. Palaan blogini pariin taas ensi viikolla, kun saan opparini lähetettyä tarkastajalle ja opponentille. Wish me luck!

Loputon nälkä

Onko teillä koskaan tunnetta, ettei nälkä mene millään ohi? Pitäis vetää hirveet määrät kaikkee ruokaa vaan koko ajan, että nälkä häviäis. Ja tottakai tekee mieli kaikkea vähemmän terveellistä. Tänään on taas sellanen olo. Olen huomannut, että nälkä vaivaa oikeasti koko ajan, jos en nuku tarpeeksi. Ja mie tarvihtisin sitä unta jonku 10 tuntia vähintään, ettei nälkä koko ajan vaivaisi. Viime yönä nimittäin kuitenkin nukuin sen 8-9 tuntia, vaikkakin aika katkonaisesti. Sitä edellisenä yönä nukuin sen kymmenen tuntia, ja eilen olikin ihan hyvä fiilis koko ajan. Meinasin jopa unohtaa syödä, kun ei ollut nälkä. Yritän kuitenkin syödä noin kolmen tunnin välein, että elimistöllä olisi jotain mussutettavaa.

Tänään olisin oikeesti voinut vaan syödä koko ajan. Siis ihan koko ajan ja ihan mitä vaan. Oon kuitenkin saanut itseni hillittyä, kun jotenkin aivot kai tajuaa, ettei se nälkä ole todellista. Tavallisesti vaan vetäisin napani täyteen ruokaa ja mässyä, ja pyörisin ähkyssä sängyllä. Jotain kai alkaa oppimaan tai sitten tämä on vain väliaikainen hairahdus :D Tänään on ollut aika salaattipainotteinen ruokavalio. Aamulla söin puuroa, lounaalla kävin Citymarketin kahvilassa salaattibuffassa ja päiväruuaksi söin fetasalaattia ja liekkisiipiä. Ja onnistuin jopa rajoittamaan annoskokojani jonkin verran pohjattomasta vatsasta huolimatta.

Eilen mie kävin illalla juoksemassa intervalleja, ja yllättäen se oli tosi kivaa. Kivempaa kuin sen peruslenkin tallaaminen samalla vauhdilla. Taidan ruveta harrastamaan tuota intervallijuoksua enemmänkin, koska tuntuu, että se myös tehoaa. Tänään aamulla paino oli alle 85! Jee! :D En kyllä tiijä, johtuko se tuosta juoksemisesta. Ei varmaan. Ehkä mie vielä joskus pääsisin pysyvästi sen kasikympin allekin. Nyt oon pari tuntia kerännyt voimia, että saisin tartuttua kahvakuulaan. Ei kiinnosta, ei huvita yhtään. Toisaalta on pakko käydä suihkussa, joten samahan se olis ennen sitä hikoilla. Huomenna nimittäin on vesikatko klo 9-14. En sinne kahteen asti haluais olla ällöttävänä ja limaisena.

Tänään oon hoitanu urakalla kouluasioita ja kävin meidän uudella kampuksella ensimmäistä kertaa. Tein sellasen opintosuunnitelman tälle syksylle ja tajusin, ettei miulla oikeasti oo enää hirveästi jäljellä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miulle tuli olo, että mie selviän tästä ja pystyn jopa valmistumaan joulukuussa. Se olis kyllä tosi huippua, koska sitten ei tarvihtis anoa lisäaikaa opiskelulle. Ja hermo menee noitten raha-asioiden kanssa venkslaamisen. Koko ajan on jotain ongelmia joko sossun tai Kelan kanssa, ja ne ongelmat syö energiaa hirveesti. Puhumattakaan siitä, miten pilvissä miun stressitasot koko ajan on. Yritän tietoisesti vähentää stressiä ajattelemalla, että asioilla on aina tapana järjestyä. Koska mie tosiaan stressaan jopa siitä, että mie stressaan :D

Ai niin, miun pikkusisko (se, jonka kanssa mie asun) rupes seurustelemaan muutama viikko sitten. Mie saatan olla vähän kateellinen aina, kun H selittää, miten rakastunut on. Mie kun en ole koskaan ollut rakastunut. Muuten miuta ei pahemmin niitten suhde haittaa, mutta välillä ärsyttää, ettei kotona saa olla omassa rauhassa. H:n poikaystävä nimittäin majailee meillä aika paljon, koska hän asuu vielä vanhempiensa luona. Toisaalta on positiivista, että Helisa elää ehkä hitusen siistimmin. Niin ja tajusin muuten, että mie oon varmaan kohta tämän perheen ainoa sinkku :D Kaikki vanhemmat sisarukset on jo naimisissa ja ei varmaan pitkään mene, niin A:kin jo seurustelee. Mie voin sit olla se vanhapiikatäti, joka neuloo kaikille sukkia ja opettaa soittamaan pianolla hyvin huonosti.

Paluu, osa 2

Edellisestä kirjoituksestani on pöyristyttävän pitkä aika. Kesä meni yhdessä hujauksessa, vaikka en töissä tai koulussa ollutkaan. Olen äärettömän kiitollinen niille, jotka jaksavat pysyä lukijoinani, vaikka olenkin maailman surkein ja laiskin bloggaaja. Puolustuksekseni voin sanoa vain, että sairaslomasta huolimatta kesä oli kiireinen enkä suoraan sanottuna jaksanut panostaa terveisiin elämäntapoihin. Nyt olen kuitenkin - taas - valmis pitämään itsestäni huolta. Epäilen, että tämä blogi ja terveellisten elämäntapojen noudattaminen pitävät minut järjissäni syksyn opiskelurumbassa.

Kesä oli täynnä uusia tuttavuuksia, musiikkia, välirikkoja, iloa, surua, ihania muistoja, kattoremonttia, unelmointia, pientä deittailua ja kauniista kesästä nauttimista. Kesäkuussa tähän kaupunkiin avattiin uusi kahvila, jota yksi teatteriporukka pyörittää. Pikkusiskoni oli kesäkuun ajan siellä töissä, ja hänen kauttaan eksyin kahvilan omaan bändiin laulajaksi. Bändin kokoonpano vaihteli kesän aikana melko paljon, aluksi meitä oli kuusi ja loppuvaiheessa jopa yhdeksän. Mie olin lähinnä taustalaulajana, koska miun ääni oli liian hiljainen sooloihin, kun mikkejä meillä ei ollut.

Eilen meillä oli bändiläisten kesken jäähyväispizzailut. Bändin vetäjä muuttaa toiselle paikkakunnalle, eikä näillä näkymin ole ketään hänen tilalleen tulossa. Kesäorkesterimme Katiska eli vain yhden, mutta ikimuistoisen kesän. Keikkoja meillä oli melkein joka viikko, ja osallistuttiinpa myös Alanko katutähdeksi -kilpailuun. Ei pärjätty, vaikka kehuja saatiinkin :D Kivaa oli kuitenkin pitkästä aikaa saada musiikki elämään muutenkin kuin kuuntelun muodossa. Olo on vähän haikea, mutta tiedän, että tänä syksynä on tulossa niin tiivis tahti opiskelun suhteen, ettei harrastuksille hirveästi jää aikaa.

Bändin keikkojen kautta sain esiintymiskokemusta ja osa esiintymisjännityksestä hävisi, mikä toivottavasti helpottaa opinnäytetyön suunnitelma- ja tulosseminaarien pitämistä. Bändi toi myös mukanaan uusia ystäviä. Tänä kesänä menetin pari kaveria typerien väärinkäsitysten vuoksi. Kunnon tyttödraamaa, jollaisessa en koskaan ennen ole ollut mukana :D Myös isäni laittoi meihin kaikkiin välit poikki. Vain siksi, ettemme suostu enää lainaamaan hänelle rahaa. Muutaman kerran olen yrittänyt korjata välejä isän kanssa, mutta hän ei suostu näkemään mitään väärää omassa käytöksessään vaan syyttää muita, joten välien korjaaminen tuntuu turhalta. Kerron varmaan jossain seuraavista postauksistani enemmän siitä, millaista on kasvaa narsistin lapsena.

Nyt seuraa paljastus, joka ei yllätä varmaan ketään! Mie en oo kesällä tehny muuta ku lihonu :D Olevinaan yritin syödä järkevästi ja liikkuakin, mutta paino on vaan noussut. Paino on lähempänä kahdeksaakymmentäviittä kiloa kuin kahdeksaakymmentä. Onhan tuo tuosta ylikin välillä heilahtanut ja pahasti. Hyi!! Mutta nyt on uusi kalenteri, johon olen merkinnyt yhdeksän viikon lihaskunto-ohjelman, jota pyrin noudattamaan kiireistä huolimatta. Sitte tietysti pitää sitä juoksuakin ympätä sinne johonkin väliin. Tsemppiä kaikille muillekin tähän ruljanssiin!