Elossa ollaan!

Oon elossa, mutta tappotahti opparin kanssa on menossa. Palaan asiaan, kun saan opparin jätettyä väliluentaan loppuviikosta. Jos siis selviän hengissä.

Ihannetapaus, mutta lisää leipää!

Näin se sitten kai on.

Ravitsemusterapeutilla on nyt käyty, eikä edes haitannut kävellä sitä vähän yli kolmea kilometriä edestakaisin. Kotiin kävellessä virnuilin koko matkan typerästi. Oon kuulemma ihannetapaus, kun yleensä kaikki pullikoi ravitsemusterapiassa vastaan. Mietin kyllä, että mikä järki olisi edes väittää vastaan, eiköhän se ravitsemusterapeutti ehkä vähän paremmin tiedä asioista ku esimerkiks mie. Mie ainaskii olen kiitollinen kaikesta avusta, mitä saan matkalla kohti terveellistä elämää. Ja tuo ravitsemusterapia oli vielä ilmanen <3 Ei haitannu yhtään, tässä kuussa on nimittäin edessä äärimmäistä kärvistelyä, kun rahat on niin tiukilla. Ihanaa muuten koulun ohella stressata myös raha-asioita. Onneks eilen sain sen yhden tentin tehtyä eli nyt on enää jäljellä projekti ja oppari, ja nekin on ihan hyvällä mallilla.

Mutta nyt siitä tämän päivän päätapahtumasta eli ravitsemusterapiakäynnistä. (Onneks mie en koskaan hypi sekavasti asiasta toiseen.) Miun ruokavalio on kuulemma oikein mallikelpoinen, mutta leipää pitäisi syödä enemmän. Ja mie kun kuvittelin, että syön leipää (ja kaikkea) liikaa. Miehän oon siis sitä REALia vetänyt sen viipaleen, pari päivässä, mutta se on kuulemma liian vähän. Leipää pitäisi syödä 4-5 viipaletta per päivä, eli miulla jää vähän alhaiseksi tuo määrä. REAL tosin on sen verran tuhtia leipää, että sitä riittää se 2-3 viipaletta, mutta yksi on aivan liian vähän. Vaikka saan kuitua myös joka-aamuisesta kaurapuurosta. Mutta oon kyllä iloinen siitä, että oon osannut syödä muuten oikein mallikkaasti. Ilmeisesti se ruokamääräkään ei ollut liian iso, kun en siitä saanut huomautusta. Liikkumisesta sain kehuja, varmaan jos en liikkuis ollenkaan, niin pitäis syömistäkin vähentää.

Terkkarin kanssa sillon pari viikkoa sitten puhuttiin, että menisin vuoden päästä uudestaan verikokeisiin tarkistuttamaan kolesteroliarvot. Ravitsemusterapeutti oli kuitenkin sitä mieltä, että voin aivan hyvin mennä vaikka jo helmi-maaliskuussa uudestaan. Ihan heti joulun jälkeen ei kannata mennä, mutta jos tammikuussa palaan taas normaaliin syömiseen, niin helmikuussa voin jo mennä verikokeisiin. Kuulemma kuuden viikon aikana voi niissä arvoissa jo tapahtua muutosta. Ravitsemusterapeutti oli sitä mieltä, että vuosi on aika pitkä aika odottaa tietoa siitä, onko ruokavaliomuutos vaikuttanut arvoihin. Se, jos muutosta on tapahtunut parempaan, motivoi hyvin jatkamaan terveellistä ruokavaliota. Ja jos kehitys on ollut huonoa, pitää tehdä radikaalimpia muutoksia ruokavalioon, eli ottaa kolesterolia alentava margariini käyttöön. Terapeutti oli sitä mieltä, että melko varmasti tämä ruokavaliomuutos kuitenkin parantaa arvoja, koska miun siskollakin se auttoi.

Jo tuo pelkkä ravitsemusterapiakäynti kyllä motivoi miuta jatkamaan samalla linjalla. On kiva, kun tietää, miten pitää syödä. Koska välillä miusta on tuntunut, että mie oon täysin sekaisin kaikkien yleisten suositusten ja niitä vastaan olevien tutkimusten kanssa. Sovittiin ravitsemusterapeutin kanssa, että soitan sitten ja varaan uuden ajan, jos alkaa tuntua siltä, ettei terveellinen syöminen suju. Varsinaiselle kontrollikäynnille ei ollut tarvetta, mutta voin ottaa yhteyttä, jos siltä tuntuu. Kiva ois kyllä, että jo tämä ruokavaliomuutos vaikuttaisi noihin miun kolesteroliarvoihin, niin ei tartteis ruveta rasvoja vaihtamaan. Mie suhtaudun vähän epäluuloisesti noiden kolesterolia alentavien margariinien makuun. Ravitsemusterapeutti muuten kehui myös sitä, että miun hyvän kolesterolin arvo oli tosi hyvä. Miullehan nousee kohta kus piähän, jos joku miuta vielä kehuu. No, huomenna saan varmaan opparin ohjaajalta noottia, niin tasoittuu tämäkin tilanne.

Sunnuntaina mie pidin vapaapäivän tästä ruokavaliosta. Päätin ilman mitään omantunnontuskia, että nyt saan syödä, mitä huvittaa. Yleensä ruoskin itseäni monta päivää, jos syön huonosti. Nyt ajattelin vaan, että mie saan pitää vapaapäivän, kunhan taas seuraavana päivänä palaan ruotuun. Ihan putkeen tuo miun sunnuntain herkuttelu ei mennyt. Yrisin syödä samalla tavalla kuin ennen ruokavaliomuutosta (eli kasviksista ei tietoakaan), mutta en pystynyt. Alkoi ihan hirveästi tekemään mieli porkkanaa! Muuten kyllä epäterveellinen elämä onnistui ihan hyvin. Ainakin puoli litraa limpparia upposi kevyesti, kolme vesirinkeliä appelsiinituorejuuston kanssa maistui oikein hyvältä ja ruokaa tuli syötyä vain kolmesti päivän aikana, mutta aika jäätävät määrät. Söinpä illalla vielä suklaakakkuakin (öhöm, varmaan melkein puolet). 

Se, että mie kaipasin niitä kasviksia, kertoo jo jotain muutoksesta pään sisällä. Ja sekin, että eilen pystyin helposti palaamaan normaaliin rytmiin, ja jopa halusin palata siihen. Sunnuntain syömiset sai nimittäin olon tuntumaan tukkoiselta. Nyt on olo kuitenkin taas menkkaturvotuksista huolimatta hyvä. Huomista opparituomiota odotellessa aion vielä tämän illan leijua hyvissä fiiliksissä. Ja toivottavasti leijun yönkin, viimeöiset rotat voisi pysyä unista poissa!

Ruokapäiväkirjan hienoisesti hillitsevä vaikutus

Voihan väsymys ja vetämättömyys! Tänään on ollu kertakaikkiaan täysin vetämätön olo, ja jotenkin on tuntunut siltä, että saattaisin jopa tulla kipeäksi. Sairastuminen tulis nyt kyllä tosi pahaan saumaan, kun tässä kuussa on hurjasti tekemistä, jos aion saada paperit ulos koulusta joulukuussa. Toisaalta voi olla, että tää menee hyvillä yöunilla ja monipuolisella ruokavaliolla ohi. Ainakin päivällisen syöminen auttoi outoon heikotukseen. Tänään en oo saanu aikaiseksi mitään, mitä olisi pitänyt. Tai kävin mie aamulla lenkillä. Tai aamulla ja aamulla, kello tais olla ykstoista kun lähdin. Kävin kokeilemassa ylämäkijuoksua. Söin aamupalan vasta sen jälkeen. Mutta mitään muuta järkevää (kouluun liittyvää) en oo saanut tehtyä. Ja huomenna varmaan ruoskin itseäni ja panikoin. Nyt oon liian väsynyt.

Oon nyt kolmatta päivää täyttänyt ruokapäiväkirjaa ravitsemusterapiakäyntiä varten. Mie syön ihan jäätävän paljon. Tai siltä miusta ainakin tuntuu, kun katson noita papereita. En sitten tiedä, millainen tuomio ravitsemusterapeutilta tulee. Mutta itse mie kyllä epäilen syöväni ihan liikaa. Silti tekis mieli syödä koko ajan vaan lisää. Tänää on ollut ikävä sitä tunnetta, että oikeasti vetää navan täyteen ruokaa. Oon kuitenkin onnistunut hillitsemään itseni. Osittain siksikin, että on pitänyt täyttää sitä ruokapäiväkirjaa. En suostu valehtelemaan sen täyttämisessä, ja olen ohjeiden mukaisesti yrittänyt syödä siten kuin yleensäkin. Pirun vaikeaa on itseni hillitseminen ollut. Tällä viikolla on kotonakin ollut melkein joka päivä jotain hyvää, kun pikkusisko on ostanut ja stressi varmaan saa himoitsemaan kaikkea herkkua.

Aamupala: kaurapuuroa, rasvatonta raejuustoa, ruokalusikallinen rypsiöljyä,
mustikoita ja lasillinen rasvatonta maitoa.

Päivällinen: porkkanaa, kurkkua ja makaroni-jauhelihamössöä,
tuo broilerileikkeleen alla oleva on REAL-viipale salaatilla.
Juomana rasvatonta maitoa.
Tää suatanan Blogger heittää tän kuvan ihan vääinpäin.

Edellä mainittujen aterioiden lisäks söin elokuvateatterissa banaanin ja omenan.

Viikon aikana en ole pystynyt täysin olemaan herkuttelematta. Hirmu pitkään jatku siis miun herkuton elämä. Pikkusiskolla oli tiistaina leffailta, ja keskiviikkona söin sitten muutaman kourallisen jäljelle jääneitä sipsejä ja kaksi palaa suklaata. Suklaata olisi mennyt enemmänkin, mutta enempää niitä ei ollut. Torstaina en herkutellut, mutta muuten tuli syötyä tosi paljon. Miulla piti olla torstaina tentti, mutta opettaja unohti toimittaa tenttipaperit paikalle. Se toi ne tietysti just kun mie olin lähtenyt. Maanantaina yritetään uudestaan. Koululta menin isosiskon luo syömään fetasalaattia ja pyttipannua. En pystynyt olemaan santsaamatta. Miun on erityisen vaikeeta hillitä itseni isosiskon luona syödessäni. Ruoka on aina tosi hyvää ja sitä on paljon. Pikkusiskoni H:n piti leipoa pullaa, ja miun mahan kannalta onkin parempi, ettei hän jaksanut.

Eilen H teki poikaystävänsä kanssa ruokaa (lihapullapastaa, juustoa ja kermaa säästelemättä) ja sitä onnistuin syömään suhteellisen järkevän määrän. En edes lisännyt annokseeni pastajuustoa ja söin lisänä paljon kasviksia. Ruuan jälkeen piti kuitenkin syödä vielä vesirinkeli appelsiinituorejuustolla. Nuo ovat tänäänkin houkutelleet koko päivän, samoin jääkaapissa olevat limpparit, joita H osti kolme pulloa, kun oli hyvä tarjous. Ilman ruokapäiväkirjaa olisin sortunut ja tiedän, että huomenna juon monta lasillista limpparia ja syön niitä vesirinkeleitä, kun ruokapäiväkirjaa ei enää tarvitse kirjoittaa. Ohjeen mukaan päiväkirjaa piti kirjoittaa kahtena arkipäivänä ja yhtenä viikonlopun päivänä. Mie itseasiassa oon syönyt enemmän näinä päivinä ku tavallisesti. Ja haluaisin oikeasti syödä koko ajan!

Huomenna miun pitää saada opparia kirjoitettua, koska lupasin maanantaiaamuna viimeistään lähettää tekstiä ohjaajalle. Maanantaina on myös se tentti, johon pitää yrittää vielä tänään ja huomenna lukea, että varmasti pääsen sen läpi. Yritän mennä tänään aikaisin nukkumaan, että saisin taas unirytmini jotenkin kuosiin. Viimepäivinä on tullut valvottua yli puolenyön netissä jumittaen. Ehkä kunnon yöunien jälkeen jaksaa koulujuttuihin keskittyäkin. Ja vaikkei jaksaisikaan, on pakko. Nyt tää blogin kirjoittaminen on taas auttanut sen verran, että saatan avata opparini hetkeksi jo tänään. Kävin tänään muuten katsomassa Leijonansydän-elokuvan. Se oli kyllä yllättävän hyvä, mie kun suhtaudun aika varauksella suomalaisiin elokuviin. Ja miun kuulokkeet on ruvennu vittuilemaan miulle. Joku kosketushäiriö, niin ettei toisesta kuulokkeesta kuulu välillä mitään. Olihan nuo jo muutaman kuukauden vanhat -.-

Ainiin, paino ei oo syömisistä huolimatta noussut, vaan jopa tippunut! Ärsyttää vaan, kun ei tiedä valehteleeko tuo miun vaaka vai ei. Paino oli tänään 83,3 kg, mutta se saattaa olla sen melkein puolitoistakiloa vähemmän, jos tuo miun vaaka valehtelee. Tiiä nyt sitten, mitä ajatella.

Kehonkoostumuksen karu totuus

No nysse on ohi. Miun elämä siis...eiku :D Tällä menolla kyllä se elämäkin saattaa olla liian varhain ohi, jos en jotain tee tuolle vartaloni rasvamäärälle. Kehonkoostumusmittauksen tulokset oli varsin karua kuultavaa. Ihan hyvä, että en turhan optimistisesti arvaillut tuloksia etukäteen. Ei tällä ylipainolla mitään hyviä tuloksia olisi voinut odottaakaan. Ja tästähän ei ole suunta kuin ylöspäin, koska takaisin huonoihin elämäntapoihin en aio palata. Sen verran huolissani omasta terveydestäni olen. Vaikken ehkä ole sairas nyt, voin olla sairas vuoden tai viiden vuoden kuluttua. Tämän ikäisenä en haluaisi vielä olla keski-ikäisen tasolla fyysisen kunnon ja terveyden suhteen.

Ei menny muuten niinku elokuvissa tuo miun mittaukseen meno. Netistä katsoin osoitteen, jonne sitten aamulla suunnistin niin, että oli varttia vaille kahdeksan paikalla. Sieltä sitten kuulin, että pitäisi olla toisella puolen kaupunkia. Äkkiä soitto Fysiotikkaan ja aikaa siirtämään. Sain onneksi uuden ajan samalle päivälle pari tuntia myöhemmäksi. Aamulla olin löntystelly etanavauhtia, etten hikoilisi, kun sitä piti ennen mittausta välttää. No hikihän siinä kuitenkin tuli edestakaisin ravatessa. Sainpahan kunnon aamulenkin ainakin. Nälkä vaan alko kurnia suolistossa, kun en ollut aamupalaa syönyt ja vedenjuontikin oli kielletty. Ihan kuivahtanut olo oli, kun oon tottunut juomaan tuopillisen vettä ennen aamupalaa.

Tässä on kehonkoostumusmittauksen tulokset:

Paino: 83 kg (melkein 1,5 kiloa vähemmän kuin omalla vaa'alla aamulla. Näinköhän miun vaaka valehtelee?)

Rasvaton massa: 46 kg (ei mitään hajua, mitä tuo tarkottaa)

Luumassa: 2,82 kg 

Pehmytkudosmassa: 43,2 kg (joo älkää kysykö tuostakaan)

Kehon nesteet: 33,6 litraa

Rasvamassa: 37 kg

Mineraaleja ja proteiineja miun kehossa on normaalisti, mutta rasvaa on yli normaalin (ylläri!).

Lihasmassa: 25,2 kg (viitearvo: 22,3 - 27,3 kg eli tuo miulla on ihan ok)

Painoindeksi: 30,5

Rasvaprosentti: 44,5% (voi järkytys! ei ollu se miun 50 prossaa kovin kaukana totuudesta)

Vyötärö-lantiosuhde: 0,95 (en oikein tajuu tuotakaan, mut sen pitäis olla alle 0,85)

Viskeraalisen rasvan arvo: 132,2 (pitäis olla alle 100)

Lihastasapaino miulla oli normaali (molemmat kädet ja jalat yhtä vahvoja/lihaksikkaita, ja keskivartalossa on myös lihasta ihan hyvin). Rasvan osuus tosin pilaa kaiken :D Lihasta miun ei tarviis lisätä noitten tuloksien mukaan, mutta rasvaa/painoa pudottaa 23,2 kg, jolloin olisin ihannepainossani (59,8kg). Perusenergiankulutus miulla on aika pieni, 1364 kcal.

Miehän en kuitenkaan ajatellu ihan noin paljon painoa pudottaa, vaan tavoitepainona miulla on se 65kg. Vaikka eihän sitä tiedä, jos vaikka mieli muuttuu jossain vaiheessa. Tällä hetkellä jokainen pudotettu kilo ja jopa gramma tuntuu ihan kivalta. Tosin kärsimättömyyskohtauksia tulee vähän turhan usein. Motivaatiota syö aika paljon se, että vaikka liikun melko paljon, ei paino tipu. Ja ruokavaliohan se on suuremmassa osassa painonpudotuksessa kuin liikunta. Eli ruokavaliossa miulla jokin mättää. Mie en kuitenkaan halua ruveta siihen, että lopetan liikkumisen ja pudotan painoa vain ruokavaliota muuttamalla, koska haluan ne terveet elämäntavat opetella heti alusta alkaen. Tänään soitinkin ravitsemusterapeutille, ja ensi viikon tiistaina meen sitten sinne. Toivottavasti saan hyvät ja selkeet ohjeet. Nyt pitäis jatkaa tenttiin lukemista. Kiinnostus on nolla, mutta toivoakaan ei oo päästä läpi lukematta.

Maankamaralla edelleen!

Pitäis varmaan pestä farkut, niin ne vähän tiukentuisi. Tänään
kauppareissulla ne valui koko ajan, mutta en mie kyllä
laihtunut varmasti ole!

Pidin lupaukseni eli en joutunut ampumaan itseäni kuuhun. Kahvakuulatreeni ei kyllä ihan aamulla ollut, kun herääminen vähän venähti. Mutta treenasin kuitenkin! Ja asioitakin sain hoidettua; lähetin tärkeitä sähköposteja ja kirjoittelin kalenteriin, mitä teen milloinkin. Huomasin taas kirjoittamisen voiman edellisen postauksen jälkeen. Sain purettua blogiin ahdistustani tuon koulun suhteen, enkä enää yöllä herännyt panikoimaan vaan nukuin rauhallisesti koko yön. Viime yönkin nukuin hyvin, vaikkakin ehkä liian pitkään. Hirveä väsymys on vaivannut eilen ja tänään, mutta onneksi olen saanut jotain aikaiseksikin. Tänään tosin piti saada opparia etenemään, mutta siirsin sen huomiselle, kun tuli pari muuttujaa. Huomenna olisi syytä ottaa itseäni niskasta kiinni, ennen kuin olen oikeasti kusessa.

Tänään mie kävin juoksemassa pitkästä aikaa. Juoksin taas intervalleja, joista oon innostunu ehkä liikaa :D Tosin vielä olis paljon parantamisen varaa siinä, että oikeasti ottaisin itsestäni kaiken irti. Miehän en tee intervalleja oikeaoppisesti, koska kävelen välillä. Oikeasti pitäisi vuorotella hölkkäämisen ja juoksemisen välillä, mutta miun kunto ei taida olla siihen vielä tarpeeksi hyvä. Johtuu varmaan osittain siitä, että on niin paljon painoa kuljetettavana, kun tätä ruhoani yritän saada eteenpäin. Tänään juoksu kulki tosi hyvin ja varsinkin alkulämmittelyjen ajan askel oli kevyt. Kokeilin jopa sitä hölkkäämistä kävelyn sijaan parin ensimmäisen intervallin ajan. Sitten loppui kunto tai oikeastaan tahdonvoima. Siitähän loppujen lopuksi on kyse. Jos tuntuu siltä, etten saa happea tai jalat tuntuvat väsyneiltä, alan kävellä. Pelkään kompastuvani väsähtäneillä koivillani tai alkavani hyperventiloida, kun luulen etten voi hengittää.

Juoksin noin 6,5 kilometriä 54 minuutissa, mikä on minun tähänastinen ennätykseni. Intervalleja juostessa matka ei tunnu pitkältä, ja se myös kuluu nopeammin. Todellisuudessa en tasaista vauhtia juostessa pystyisi tuossa ajassa tuota matkaa juoksemaan. Olen hidas kuin etana, mutta ehkä pääasia kuitenkin on se, että edes jotain tekee. Olo lenkin jälkeen oli tosi hyvä (serotoniinit sun muut, jee!), vaikka miun tuurilla tietenkin muuten sateettomana päivänä satoi koko lenkin ajan. Huomenna olen suunnitellut tekeväni viikon toisen voimakoulu-treenin, ja pakkohan se on tehdä että saa sen kaksi kertaa viikossa täyteen. Maanantaille en ole suunnitellut mitään kävelyä raskaampaa liikuntaa, sillä tiistaiaamuna menen kehonkoostumusmittaukseen, ja sitä edeltävänä päivänä pitäisi välttää raskasta liikuntaa.

Everytime.

Hirmu jänskää on kyllä mennä siihen mittaukseen! Aikaa varatessa olisi pitänyt saada ohjeet siitä, miten sinne pukeudutaan, mitä saa syödä ja miten liikkua ennen mittausta, mutta en oikein saanut vastauksia nyhdettyä siitä puheluuni vastanneesta miehestä. Ensin sovittiin aika kahdeksitoista, mutta sitten siirrettiin se kahdeksaksi, koska se on kuulemma paaston kannalta parempi. Sitten tietysti kysyin, että millainen paasto pitää tehdä ennen mittauksia, niin se mies sanoi vain, ettei tarvii paastota, mutta aamulla ei sais hirveesti syödä. Etsin tänään itse netistä vähän tarkempaa tietoa pukeutumisesta ja siitä liikunnasta. Ilmeisesti hikoilua ja kuntoilua pitäisi välttää ennen mittausta. Miulla vaan on se ongelma, että miun pitää mennä sinne kävellen ja olen perinyt isäni hirveät hikigeenit eli hikoilen helposti, paljon ja joka puolelta :D Mutta ehkä se ei haittaa, jos mie kävelen etanavauhtia sinne ja yritän olla hikoilematta. Pitää sitten varmaan lähteä seittemältä, vaikka matkaa on vain pari, korkeintaan kolme kilometriä :D

Internetsissä selatessani katselin samalla, millaisia tuloksia muut olivat saaneet kehonkoostumusmittauksissa. Jonkin verran nimittäin löysin blogitekstejä aiheeseen liittyen. Oon tässä parin päivän aikana miettinyt, miten järkyttävät lukemat mie itse siellä saan. En halua arvioida tuloksia kovinkaan realistisesti tai optimistisesti, etten joudu pettymään :D Rasvaprosentti miulla on varmaan ainakin viiskymmentä, lihasta on korkeintaan kymmenen prosenttia, jos ollenkaan. Varma arvioni on se, että rasvaprosenttini on 60% ja loput miusta on luuta ja vettä. Viskeraalisen rasvan arvo on vähintään 18. Mie en onneksi koskaan sorru liioitteluun. Tiistaina tulee sitten todellinen tuomio, ja ne tulokset kerron sitten myös täällä blogissa. Väsynyt bloggaaja kiittää, kuittaa ja kiirehtii nukkumaan. Vanha ei enää jaksa.

Ei taas menny niinku Strömsössä

Tämä päivä siis. Piti tehdä kaikkee kehittävää, hyödyllistä, pakollista ja kiireellistä. En tehny oikeestaan mittään, mitä olin suunnitellu. Olin kalenteriinki merkinny, että varaan ajan siihen kehonkoostumusmittaukseen, teen hakemuksen Kelan kuntoutuspsykoterapian jatkoa varten, lähettelen koulusähköposteja, käyn Lidlissä ja apteekissa ja teen lihaskuntotreenin. Loppujen lopuksi sain sentään sen kehonkoostumusmittausajan varattua, tein Kelan hakemuksen ja kävin apteekissa. Sen sijaan nuo tärkeimmät, eli koulusähköpostien lähettelyt ja lihaskuntotreeni jäi tekemättä, hups. Ensinnäkin aamulla heräsin ihan liian myöhään, vasta yhdeltätoista. Sitten pyörin pari tuntia netissä ja tein sen hakemuksen, kunnes veljeni vaimo laittoi viestiä ja pyysi kyläilemään. Mie en ikinä pysty vastustamaan tuota pyyntöä, varsinkaan nyt, kun oli kulunut jo pari viikkoa siitä, kun näin muksut viimeksi. Ja siellä tulikin oltua yli kolme tuntia, kun muksut ei halunnu miun lähtevän enkä mie sitten malttanut lähteä. Mie vaan rakastan niitä liikaa <3

Sitten tulin apteekin kautta kotiin, söin päivällistä ja jumituin A:n ja H:n kanssa telkkarin eteen. Jäi sitten se kahvakuulatreeni tekemättä ja sähköpostit lähettämättä. En nyt jaksa edes ajatella sen tärkeimmän, oppariin liittyvän sähköpostin lähettämistä, kun ensin pitäis varmaan tunti vähintään miettiä, miten sen muotoilee ja mitä siihen kirjoittaa. En oo siis tehny mitään koulun eteen kahteen viikkoon. Sen suunnitelmaseminaarin jälkeen iski joku väsymys/ahdistus/tyhmyys, enkä jaksanu ajatellakaan mitään opparia. Tässä sitä nyt ollaan, pari kertaa oon aamuyöstä heränny panikoimaan sitä, että en kerkee tehdä kaikkea mitä pitäisi. Ens viikolla on tentti, jonka käyn uusimassa ja jota en varmaan vieläkään pääse läpi. Sen jälkeen ei olekaan enää kuin pari viikkoa, kun opinnäytetyön melko valmis versio pitäisi lähettää jo tarkastajalle ja opponentille, eli ohjaajalle se pitäisi lähettää jo hyvissäajoin ennen sitä. ÄÄäääää, aaarrgghhh, apua ja iiiiiikkkkssss!!!! Paniikki! Miks mie vaan tuhlaan tätä aikaa kaikkeen muuhun?

Ei edes yhtään rauhoita mieltä se, että sen tutkimussuunnitelman sillon muutama viikko sitten kirjoitin noin kuudessa päivässä. Silleen muutaman tunnin päivässä. Ja sain kuitenkin aikaan sitä tekstiä lähes parikymmentä sivua. Jotenkin oon varma, etten mie siinä nyt onnistu. Enkä oo edes sitä tutkimusaineistoa varsinaisesti keränny. Ja jotenki oon tyhmä, enkä oo pyytäny apua ohjaajalta, joka on ihan sitä varten, että voisin kysyä neuvoa esimerkiksi haastattelukysymysten laatimisessa. Sen tutkimussuunnitelmankin tein oikeastaan täysin itsenäisesti, enkä ollu ohjaajaan missään yhteydessä, ennen kuin palautin valmiin version. Ehkä mie voisin nyt yrittää tehdä jotain eri tavalla. Miksi tällaisessakin asiassa on vaikea pyytää apua, vaikka ohjaaja on sitä varten, että siltä sitä apua pyydetään? Viimeiseen asti pitää yrittää itsenäisesti ratkoa ongelmat ja itkeä ja ahdistua, kun ei tajua ja jaksa.

Toivottavasti huomenna menisi jo paremmin. Jo se, että tekisin jotain koulun eteen varmaan rauhoittaisi mieltä. Toivottavasti. Stressi on pahasta, mutten osaa elää ilman sitä ja stressaantuneena laihtuminenkin on hitsin paljon hankalampaa. Nyt mie taidan mennä iltapalalle ja -pesulle, ja aamulla teen sen kahvakuulatreenin, jonka virkistämänä saan toivottavasti asioita hoidettua. Ammun itteni kuuhun, jos syön sanani ja lahnailen koko päivän.

Elämän pieniä iloja

Minoon piättäny, että yritän (paino sanalla yritän) iloita kaikista pienistä jutuista joka päivä. Oon ihan liian negatiivinen ja hirvee stressihirviö, ja haluaisin päästä siitä eroon. Tällä hetkellä oon aika positiivisella mielellä, vaikka luulis, että nuo verikoetulokset olisi syökseneet miut murheenlaaksoon. Kiva paikka muuten, käyn siellä usein. Tällä hetkellä näen oikeastaan lähes pelkästään hyviä puolia kolesteroliarvojeni nousussa. Nyt miun on pakko elää terveellisesti, vaikken välttämättä aina haluaisikaan. Ehkä pysyn myös helpommin erossa herkuista, kun tiedän konkreettisesti, etteivät ne ole terveydelleni hyväksi. Eikä niitä varsinaisesti tee ainakaan tällä hetkellä mieli, kun tiedän, että ne ovat ainakin osittain syynä kolesteroliarvojeni nousuun.

Nyt kun miun on pakko elää terveellisemmin, niin ehkä mie myös vihdoin laihtuisinkin. Kuten varmaan lukijatkin ovat huomanneet, motivaationi ja kiinnostukseni elämäntapamuutokseen ovat varsin kausiluontoisia. Jaksan ehkä kaksi viikkoa, kunnes kiinnostus lopahtaa tyystin kuukaudeksi, pariksi. Nyt miun on kuitenkin pakko noudattaa kunnollista ruokavaliota, jos haluan parantaa terveyttäni. Minun täytyy pitää edes siitä kiinni, vaikka liikunta jäisikin välillä vähemmälle. Olen varma, että tulee aikoja, kun mieleni tekee herkkuja ja varmasti niitä syönkin, mutta ehkä onnistun rajoittamaan määrää pienessä kuolemanpelossani.

Tänään olen iloinnut tuon "terveellisyyspakon" lisäksi siitä, että olen tehnyt itselleni maistuvia voileipiä. Yleensä syön leipäni pelkällä Oivariinilla, nyt päälle eksyy Floran lisäksi jopa kasviksia. Ja hitsi, että maistuu muuten hyvältä! Tosin tätä jatkuu varmaan korkeintaan sen neljä päivää, kunnes iskee laiskuus ja jää kasvikset pilkkomatta. Kiva oli kuitenkin lounaalla herkutella parilla sellaisella leivällä tänään postiluukusta tipahtanutta KuntoPlus-lehteä selaillen. Tuo lehti oli yksi tämän päivän pienistä iloista, samoin kuin sen mukana tullut tilaajalahja <3 Mie silloin lehteä tilatessa valitsin tilaajalahjakseni Speed Sonicin juoksukellon ja oon oottanu sitä kuukauden päivät kuin kuuta nousevaa. Nyt pitäis vaan opetella käyttämään sitä.

Miun uusi lelu :)

Oon ehkä maailman noloin ja surullisin tapaus, kun joka keskiviikko iloitsen jo etukäteen siitä, että paikallislehden välissä tulee Lidlin mainoslehti :D Parasta keskiviikossa <3 Sitten kun se vihdoin tulee, luen sitä pitkään ja hartaasti. Parasta on se, jos on jotain urheilujuttuja tulossa myyntiin tai jotain terveellistä, yleensä kallista ruokaa on tarjouksessa. Muut hempeilee kumppaneidensa kanssa sateisena keskiviikkoiltana sohvalla elokuvaa katsoen, kun minä sulkeudun omaan ylhäiseen yksinäisyyteeni lukemaan Lidlin lehteä. Voiko enää säälittävämpää olla? :D

Miten sinä vietät keskiviikkoiltasi?

Ai niin, tänään oli kivaa myös se, että siskon kissa tuli varmaan ensimmäistä kertaa kolmen elinvuotensa aikana omasta aloitteestaan miun syliin. Ja vanhimman siskon kanssa oli myös ihana jutella, kun ollaan kohtalotovereita tuon kolesterolin suhteen. Vähän saattaa muuten hävettää myöntää, että mie oon vuoden ajan kirjottanu tätä blogia yleensä vähän vähemmän ahkerasti, enkä oo tänä aikana laihtunu saati sitten oppinu mittään. No, on tästä jottain iloa ainakin miulle ollut, vaikka en varmaan hirveen kannustava esimerkki muille olekaan :D

Mä kualen!

No okei, vähän saatoin liioitella. Pieni kuolemanpelko kuitenkin jäytää takaraivossa, ja mikäs sen paremmin motivoisikaan elämänmuutokseen. Kävin nimittäin terkkarilla kuuntelemassa tuomion perjantaisista verikokeista. Verensokeri oli just ja just normaalin rajoissa eli 5,9 kun normaalin raja on 4-6. Kolesterolit sen sijaan oli pilvissä. Kokonaiskolesteroli saisi olla 5 ja miulla se oli 8,5. Huonon kolesterolin osuus 3,4, kun sen pitäisi olla alle kolme. Muut kolesterolihommat olikin sitte ihan ok. Sydän- ja verisuonitaudit, täältä tullaan, hitaasti mutta varmasti! Sain terkkarilta neuvoja ruokavalion suhteen, "saarnan" metabolisesta oireyhtymästä ja yhteystiedot ravitsemusterapeutille. Terkkarin kanssa päädyttiin siihen lopputulokseen, että kovat rasvat minimiin ja pehmeitä rasvoja enemmän.

Terkkarilta lähdin motivoituneena ja hirvee nivaska papereita mukana kaupan kautta kotiin. Sain terkkarilta sellasen kortin, josta voipi katsoa, miten paljon tietyissä tuotteissa saa olla suolaa, sokeria ja rasvaa korkeintaan. Kaupassa sitten pyörin se läpyskä kädessä ja yritin saada selvää ruisleipien suolamääristä. Loppujen lopuksi päädyin REALiin :D Kaupassa tein (kerrankin) pelkästään terveellisiä valintoja. Ostin REALin lisäksi Flora-margariinia (hyvästi, Oivariini), kaurahiutaleita, rasvatonta maitoa sekä raejuustoa, rasvatonta ja maustamatonta rahkaa, satsumoita, kurkkua, paprikaa, porkkanoita ja lehtisalaattia. Pitkään oon miettinyt, että kasvisten ja juuresten syömistä pitäis lisätä oikeesti paljon, kun syön yleensä vaan tyyliin kurkkua pätkän päivässä. Nyt nuo verikoetulokset sitten antoi kunnollisen sysäyksen siihenkin.

Silleen miulla on kyllä hyvä tilanne, ettei mitään hirveen isoja muutoksia tarvii tehdä. Mie kun oon aikaisemmin syönyt melkein kaikki maitotuotteet rasvattomina, en pahemmin käytä juustoja enkä leikkeleitä, enkä ole prosessoitujen lihajalosteiden suurkuluttaja. Yksi paheistani on kuitenkin maustamaton jogurtti, jonka syön rasvaisena versiona. Nyt vaihdan senkin rasvattomaan, vaikka eihän se niin hyvää ole. Marjoja ja hedelmiä mie syön päivittäin, mutta juuri niiden vihannesten ja juuresten suhteen on parannettavaa paljon. Muutenkin pitää kyllä ruokavaliota muuttaa niin, että suurin osa syödystä ruuasta olisi hedelmiä, marjoja, vihanneksia ja juureksia ja esimerkiksi maitotuotteiden osuus pienempi. Niitä mie nimittäin syön vissiin liian paljon.

Tässä on miun päivällinen: kinkkukiusausta, kaks porkkanaa, yks pieni paprika, kurkkua, leipää (REAL, päällä Floraa, salaattia, broilerileikkelettä ja kurkkua) ja lasi rasvatonta maitoa. Nuo lautaset on siis leipälautasia, mutta taidan edelleen syödä liian suuria määriä.

Terkkarikäynnin jälkeen on tullut aika paljon mietittyä sitä, miks nuo arvot on nousseet. Omasta mielestäni oon kuitenkin melko terveellisesti elänyt ja liikkunutkin enemmän. Pari vuotta sitten kolesteroliarvot oli myös koholla, mutta ei läheskään noin paljon. Enkä mie sillon varmaan näin terveellisesti elänyt...kai...jos muistan oikein. Vaikka enhän mie vieläkään erityisen terveellisesti elä. Oonhan mie kyllä viimeaikoina ja kesän aikanakin puputtanut jäätelöä, hampurilaisaterioita, sipsejä, poppareita, suklaata, karkkia jne. En tiedä vaikuttavatko ne sitten noihin arvoihin. Ihmisen elimistö on mystinen laitos. Toisaalta olen hyvinkin saattanut elää terveellisemmin silloin pari vuotta sitten. Pikkusiskon kanssa yhteen muuttaminen kuitenkin huononsi miun ruokavaliota aika paljonkin. Kyllä miulla paino ainakin on isompi kuin silloin.

En oo muuten sitä voimakoulua tehnyt kahteen viikkoon, hups. Ensin oli kiire, sitten laiskotti ja sitten laiskotti vähän lisää. Tosin viime viikolla käytiin vaelluksella, ja olin pari päivää sen jälkeen ihan kuollu. Eilen jätin myös voimakoulun väliin, kun laiskotti entisestään. Tänään mie sen kuitenkin vihdoin teen! Haluan pitää itestäni huolta, ja siihen tarvitaan myös sitä liikuntaa ja lihaskuntotreeniä. Nyt mie lupaan itelleni ja miun blogin lukijoille, että mie teen sitä hiton voimakoulua sen kaks kertaa viikossa, vaikka kuinka laiskottais! Oon liian nuori olemaan terveysongelmainen, eikä se terveys parane sillä, että mie istun koneella kaiket päivät.

Ps. Yritän pysyä erossa myös herkuista!

Tetanus käsivarressa ei treenata

Kävin siis siellä terkkarilla tänään. Se laittoikin miulle heti sen jäykkäkouristusrokotuksen, kun rokotuksista tuli puhetta. Miun oli tarkotus tehdä tänään vihdoin vähän lihaskuntotreeniä, kun oon koko viikon lusmuillut, ja se ohjelma pitäis kuitenkin pari kertaa viikossa tehdä. Kuntoplussan sivuilta bongasin sellasen voimakoulun, niin sitä oon tehnyt nyt kolme viikkoa aina sen kaks kertaa viikossa. Tosin tää viikko nyt on menny ihan persiilleen. Ja nyt tuo miun käsi on siitä rokotuksesta vähän kippee, niin lusmuilenpa sitten tänäänkin :D Jos vaikka saisin itteni raahattua juoksemaan sen voimakoulun sijaan.

Se terkkarikäynti oli ihan huippu! Harmittaa kun en oo aikasemmin tajunnut käydä. Tosin ei miulla aikasemmin oo ollu näin hyvää jaksamista itseni kunnossa pitämiseen. Sillä terkkarilla ois ollu painonpudotusryhmäkin, mutta mie en voi mennä siihen, kun kohta valmistun. Sain kuitenkin paljon lisää tietoa terveellisestä syömisestä, ja kovasti terkkari kehu sitä, että mie liikun näinki paljon. Sitte se anto miulle yhteystiedot Fysiotikkaan, että voin käydä kehonkoostumusmittauksessa, joka ei kuulemma maksa kuin muutaman euron. Mie oonkin pitkään miettinyt, että haluaisin käydä siinä, mutta en oo tienny, mitä kautta sellaiseen pääsee. Terkkari mittas tietysti miun vyötärönympäryksen (luku oli niin järkyttävä, etten suostu myöntämään sitä edes itselleni) ja verenpaineen, jonka alapaine oli vähän koholla ja sykekin aika korkea, kun vähän taisin ehkä jännittää.

Sitten laitettiin miulle vielä lähete sinne verikokeisiin, niin katsotaan onko kolesteroli- ja verensokeriarvot kunnossa. Verikokeet on ens viikolla, ja sitä seuraavalla viikolla meen sitten uudestaan terkkarille kuulemaan niistä tuomion. Jos niissä on jotain häikkää, niin terkkari sitten ohjeistaa miut ravitsemusterapeutille. Sen ravitsemusterapeutin kautta vois kanssa päästä sellaseen painonpudotusryhmään. Pitää katsoa jos vaikka innostuisinkin sellaiseen liittymään. Miusta on kyllä kiva, että käydään sitten ne verikokeitten tulokset yhdessä terkkarin kanssa läpi, kun enhän mie niistä mitään tajuais kuitenkaan. Tai ainakaan en osais elämäntapojani muuttaa niin, että ne arvot saataisiin parempaan kuntoon. 

Miuta on jo pitemmän aikaa ärsyttänyt tää miun naama, joka kukkii ku paraski puutarha. Eikä mitään käsitystä, mistä tää vois johtua, kun aikaisemmin on sentään ihan suht hyvässä kunnossa ollut. Tai ainahan se on ollu täynnä näppyjä, mutta nyt on sellasia jättimäisiä punaisiakin. Terkkari sanoi, että voisin käydä ihotautilääkärillä, että saisin vaikka jonkun voiteen auttamaan tilannetta. Miun isosisko oli käyny yksityisellä ihotautilääkärillä, ja sillä ainakin oli joku reseptivoiden auttanut. Olis kyllä elämä ihanaa, jos ei olis finnejä. Aikaisemmin kehtasin ihan hyvin mennä kaupungillekin ilman meikkiä varsinkin kesäisin, mutta nykyään naama on kuin ruttotautisen petolinnun perse :D Meikkaaminen ei kyllä varmaan tee yhtään hyvää tuolle miun naamalle.

A teki miulle toissapäivänä Instagram-tilin. Se on jo pitkään yrittäny saada miuta liittymään, mutta oon ollu liian laiska. Oon pari päivää säätänyt siellä ja ettiny kaikki mahdolliset korealaiset idolini :D Nyt taidan koomata pari tuntia draamaa katsoen ja sitten yritän pakottaa itseni sinne lenkille. Hauskaa perjantai-iltaa kaikille!

Möhömaha pöpipää täällä hei!

Ihan kuin minä!

Luvassa on taas sekavaa sepustusta viime päivistä. Eilen oli suunnitelmaseminaari, joka meni kai ihan hyvin. Paitsi että esitykseen meni puoli tuntia, vaikka sais mennä vaan kakskyt minuuttia. Ja miehän siis en tykkää esiintymisestä yhtään. Laulaessa se oli vielä ihan ok, mutta tuollaisten yksinpuheluiden pitäminen on hirveetä. Varsinkin kun pitäis kuulostaa siltä, että tietääkin jostain jotain. Ja miehän meinasin ruveta pillittämään sen esityksen jälkeen, vaikka sain ihan kannustavaa palautettakin. Syytän menkkoja. Sitten kun koko homma oli ohi, oli sellanen masisolo, vaikka kaiken järjen mukaan olis pitänyt vaan olla helpottunut siitä, että se tosiaan on ohi. Oon outo. Kävin sitten piristykseksi vuokraamassa pari elokuvaa ja ostin karkkia...öhöm...reilusti yli kilon.

Olo on ollut varmaan menkkojen takia vähän herkkä. Ensin säikähdin, että nyt miulla on taas alkamassa masennuskausi, mutta sitten kuittasin sen vain menkkojen mielialanvaihteluilla. Ja tuo tuo eilinen karkkien syönti ei todellakaan ollut viikon sisään ainut mässäilykerta. Lauantaina meillä oli pikkusiskojen kanssa leffailta. Katsottiin kaikki Pirates of the Caribbeanit. Mässyä oli tietysti enemmän kuin laki sallii. Kaks pussia sipsiä dippeineen, kaks pussia mikropoppareita ja taas noin kilo karkkia sekä kolme pulloa limpparia. Olo oli ihan järkyttävä. Tuntui, että ois voinu vaan oksentaa tai kuolla. Ja sillon vielä ajattelin, että seuraavalla kerralla en varmasti syö niin paljon. Vaan enkös mie eilen vetänyt samanlaiset överit. Mitään en ollut oppinut. Toivottavasti seuraavalla kerralla oikeasti muistan lauantaisen ja eilisen minikuoleman.

Maanantaina muuten kävin Dollyssä (paras pikaruokapaikka ikinä! Sieltä on myös tosi hyvä salaattibuffet) syömässä. En todellakaan tyytynyt salaattiin, vaan jättijuustoateria meni kevyesti alas. Suurin ihme tässä mässäilykierteessä on se, ettei paino ole noussut. Vaikka ei se kyllä ole yhtään tippunutkaan. Sentään tiistaina osasin syödä melkein järkevästi. Ja liikkunutkin onneksi olen. Pikkusiskoni A oli muutaman päivän meillä, ja käytiin yhdessä iltalenkillä sunnuntaina ja maanantaina. A:n kanssa on ihan parasta käydä lenkillä <3 Tiistaina kävin juoksemassa ja eilen kävin taas kävelemässä, kun oli pakko sulatella vähän karkkimöykkyä mahasta.

Perjantaina muuten totesin, ettei pizza ole maailman paras juoksulenkkiä edeltävä ruoka :D Pizzaköntti mahassa on vaikea saada happea. Ja aika ikävästi se yrittää pyrkiä pois, jos ei välillä vähän kävele rauhallisesti. Enkä edes syönyt sitä pitsaa kuin neljä palaa, mikä on miun mittapuulla vähän. Huomenna mie muuten menen terkkarille terveystarkastukseen. Vähänkö siistiä, että ajan pystyi varaamaan netissä. Miulle on välillä lähes ylitsepääsemätöntä soittaa mihinkään. Jahkailen monta päivää, ennenkuin saan asian vihdoin hoidettua. Terkkarille se soittoaika oli sitä paitsi kahdeksasta yhdeksään, mikä on miulle ihan liian aikaista :D Miun on pitänyt jo keväästä asti soittaa sinne, kun jäykkäkouristusrokotus olisi jo pitänyt uusia. Nyt aattelin hoitaa sen sitten niin, että sillä terveystarkastuskäynnillä sovin uuden ajan sitä rokotusta varten.

Ei miulla varsinaista syytä ole mennä terveystarkastukseen, paitsi että oon ihan luulotautinen (mieluummin luulotautinen kuin oikeasti tautinen). Aattelin vähän valittaa siitä, kun paino ei putoa. Tosin viimeaikaisia syömisiä ajatellen ei ole ihmekään :D Mutta suurimman osan ajasta syön kuitenkin melko terveellisesti ja liikun aika paljon. Enkä omasta mielestäni syö mitenkään järkyttäviä määriä yleensä. Tai sitten vain kuvittelen ne määrät paljon pienemmiksi kuin ne oikeesti on. Ajattelin pyytää terkkarilta lähetteen verikokeisiin, kun voisi taas nuo kolesterolit sun muut tarkistaa. Miullahan siis on diabetes, korkea kolesteroli, kaikki suonet tukossa, syöpä, verenpainetauti, aivoverenvuoto ja veritulppa molemmassa jalassa. Siis jos miulta kysytään. Jospa nyt sitten saisin joko niille tai luulotaudilleni vahvistuksen.

Opparikooma

Hei! Ajattelin ilmoittaa, etten ole taas hylännyt blogimaailmaa, vaan kirjoitan kuumeisesti opinnäytetyötä. Tällä hetkellä on vähän koomainen olo, koska kävin eilen vähän ylikierroksilla ja panikoin, miten selviän tämän viikon tentistä ja opinnäytetyön tutkimussuunnitelman palautuksesta. Palaan blogini pariin taas ensi viikolla, kun saan opparini lähetettyä tarkastajalle ja opponentille. Wish me luck!

Loputon nälkä

Onko teillä koskaan tunnetta, ettei nälkä mene millään ohi? Pitäis vetää hirveet määrät kaikkee ruokaa vaan koko ajan, että nälkä häviäis. Ja tottakai tekee mieli kaikkea vähemmän terveellistä. Tänään on taas sellanen olo. Olen huomannut, että nälkä vaivaa oikeasti koko ajan, jos en nuku tarpeeksi. Ja mie tarvihtisin sitä unta jonku 10 tuntia vähintään, ettei nälkä koko ajan vaivaisi. Viime yönä nimittäin kuitenkin nukuin sen 8-9 tuntia, vaikkakin aika katkonaisesti. Sitä edellisenä yönä nukuin sen kymmenen tuntia, ja eilen olikin ihan hyvä fiilis koko ajan. Meinasin jopa unohtaa syödä, kun ei ollut nälkä. Yritän kuitenkin syödä noin kolmen tunnin välein, että elimistöllä olisi jotain mussutettavaa.

Tänään olisin oikeesti voinut vaan syödä koko ajan. Siis ihan koko ajan ja ihan mitä vaan. Oon kuitenkin saanut itseni hillittyä, kun jotenkin aivot kai tajuaa, ettei se nälkä ole todellista. Tavallisesti vaan vetäisin napani täyteen ruokaa ja mässyä, ja pyörisin ähkyssä sängyllä. Jotain kai alkaa oppimaan tai sitten tämä on vain väliaikainen hairahdus :D Tänään on ollut aika salaattipainotteinen ruokavalio. Aamulla söin puuroa, lounaalla kävin Citymarketin kahvilassa salaattibuffassa ja päiväruuaksi söin fetasalaattia ja liekkisiipiä. Ja onnistuin jopa rajoittamaan annoskokojani jonkin verran pohjattomasta vatsasta huolimatta.

Eilen mie kävin illalla juoksemassa intervalleja, ja yllättäen se oli tosi kivaa. Kivempaa kuin sen peruslenkin tallaaminen samalla vauhdilla. Taidan ruveta harrastamaan tuota intervallijuoksua enemmänkin, koska tuntuu, että se myös tehoaa. Tänään aamulla paino oli alle 85! Jee! :D En kyllä tiijä, johtuko se tuosta juoksemisesta. Ei varmaan. Ehkä mie vielä joskus pääsisin pysyvästi sen kasikympin allekin. Nyt oon pari tuntia kerännyt voimia, että saisin tartuttua kahvakuulaan. Ei kiinnosta, ei huvita yhtään. Toisaalta on pakko käydä suihkussa, joten samahan se olis ennen sitä hikoilla. Huomenna nimittäin on vesikatko klo 9-14. En sinne kahteen asti haluais olla ällöttävänä ja limaisena.

Tänään oon hoitanu urakalla kouluasioita ja kävin meidän uudella kampuksella ensimmäistä kertaa. Tein sellasen opintosuunnitelman tälle syksylle ja tajusin, ettei miulla oikeasti oo enää hirveästi jäljellä. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miulle tuli olo, että mie selviän tästä ja pystyn jopa valmistumaan joulukuussa. Se olis kyllä tosi huippua, koska sitten ei tarvihtis anoa lisäaikaa opiskelulle. Ja hermo menee noitten raha-asioiden kanssa venkslaamisen. Koko ajan on jotain ongelmia joko sossun tai Kelan kanssa, ja ne ongelmat syö energiaa hirveesti. Puhumattakaan siitä, miten pilvissä miun stressitasot koko ajan on. Yritän tietoisesti vähentää stressiä ajattelemalla, että asioilla on aina tapana järjestyä. Koska mie tosiaan stressaan jopa siitä, että mie stressaan :D

Ai niin, miun pikkusisko (se, jonka kanssa mie asun) rupes seurustelemaan muutama viikko sitten. Mie saatan olla vähän kateellinen aina, kun H selittää, miten rakastunut on. Mie kun en ole koskaan ollut rakastunut. Muuten miuta ei pahemmin niitten suhde haittaa, mutta välillä ärsyttää, ettei kotona saa olla omassa rauhassa. H:n poikaystävä nimittäin majailee meillä aika paljon, koska hän asuu vielä vanhempiensa luona. Toisaalta on positiivista, että Helisa elää ehkä hitusen siistimmin. Niin ja tajusin muuten, että mie oon varmaan kohta tämän perheen ainoa sinkku :D Kaikki vanhemmat sisarukset on jo naimisissa ja ei varmaan pitkään mene, niin A:kin jo seurustelee. Mie voin sit olla se vanhapiikatäti, joka neuloo kaikille sukkia ja opettaa soittamaan pianolla hyvin huonosti.

Paluu, osa 2

Edellisestä kirjoituksestani on pöyristyttävän pitkä aika. Kesä meni yhdessä hujauksessa, vaikka en töissä tai koulussa ollutkaan. Olen äärettömän kiitollinen niille, jotka jaksavat pysyä lukijoinani, vaikka olenkin maailman surkein ja laiskin bloggaaja. Puolustuksekseni voin sanoa vain, että sairaslomasta huolimatta kesä oli kiireinen enkä suoraan sanottuna jaksanut panostaa terveisiin elämäntapoihin. Nyt olen kuitenkin - taas - valmis pitämään itsestäni huolta. Epäilen, että tämä blogi ja terveellisten elämäntapojen noudattaminen pitävät minut järjissäni syksyn opiskelurumbassa.

Kesä oli täynnä uusia tuttavuuksia, musiikkia, välirikkoja, iloa, surua, ihania muistoja, kattoremonttia, unelmointia, pientä deittailua ja kauniista kesästä nauttimista. Kesäkuussa tähän kaupunkiin avattiin uusi kahvila, jota yksi teatteriporukka pyörittää. Pikkusiskoni oli kesäkuun ajan siellä töissä, ja hänen kauttaan eksyin kahvilan omaan bändiin laulajaksi. Bändin kokoonpano vaihteli kesän aikana melko paljon, aluksi meitä oli kuusi ja loppuvaiheessa jopa yhdeksän. Mie olin lähinnä taustalaulajana, koska miun ääni oli liian hiljainen sooloihin, kun mikkejä meillä ei ollut.

Eilen meillä oli bändiläisten kesken jäähyväispizzailut. Bändin vetäjä muuttaa toiselle paikkakunnalle, eikä näillä näkymin ole ketään hänen tilalleen tulossa. Kesäorkesterimme Katiska eli vain yhden, mutta ikimuistoisen kesän. Keikkoja meillä oli melkein joka viikko, ja osallistuttiinpa myös Alanko katutähdeksi -kilpailuun. Ei pärjätty, vaikka kehuja saatiinkin :D Kivaa oli kuitenkin pitkästä aikaa saada musiikki elämään muutenkin kuin kuuntelun muodossa. Olo on vähän haikea, mutta tiedän, että tänä syksynä on tulossa niin tiivis tahti opiskelun suhteen, ettei harrastuksille hirveästi jää aikaa.

Bändin keikkojen kautta sain esiintymiskokemusta ja osa esiintymisjännityksestä hävisi, mikä toivottavasti helpottaa opinnäytetyön suunnitelma- ja tulosseminaarien pitämistä. Bändi toi myös mukanaan uusia ystäviä. Tänä kesänä menetin pari kaveria typerien väärinkäsitysten vuoksi. Kunnon tyttödraamaa, jollaisessa en koskaan ennen ole ollut mukana :D Myös isäni laittoi meihin kaikkiin välit poikki. Vain siksi, ettemme suostu enää lainaamaan hänelle rahaa. Muutaman kerran olen yrittänyt korjata välejä isän kanssa, mutta hän ei suostu näkemään mitään väärää omassa käytöksessään vaan syyttää muita, joten välien korjaaminen tuntuu turhalta. Kerron varmaan jossain seuraavista postauksistani enemmän siitä, millaista on kasvaa narsistin lapsena.

Nyt seuraa paljastus, joka ei yllätä varmaan ketään! Mie en oo kesällä tehny muuta ku lihonu :D Olevinaan yritin syödä järkevästi ja liikkuakin, mutta paino on vaan noussut. Paino on lähempänä kahdeksaakymmentäviittä kiloa kuin kahdeksaakymmentä. Onhan tuo tuosta ylikin välillä heilahtanut ja pahasti. Hyi!! Mutta nyt on uusi kalenteri, johon olen merkinnyt yhdeksän viikon lihaskunto-ohjelman, jota pyrin noudattamaan kiireistä huolimatta. Sitte tietysti pitää sitä juoksuakin ympätä sinne johonkin väliin. Tsemppiä kaikille muillekin tähän ruljanssiin!

Paluu ja sunnuntaitunnelmia

Juhannusruusut kukkivat Suurivaarassa.

Mie tulen taas takaisin tämän blogin pariin. Onhan edellisestä kirjoituskerrastani jo tainnut melkein kuukausi vierähtää. Tuon kuukauden olen ollut sairaslomalla ja yrittänyt saada itseäni parempaan kuntoon - psyykkisesti. Fyysinen puoli onkin sitten ihan perseellään :D Alan tuntea oloni vihdoin paremmaksi, ja nyt tuntuu, että jaksan taas pitää itsestäni huolta myös syömisen ja liikunnan suhteen. Valehtelisin, jos väittäisin, etten käynyt pohjalla. Ensimmäistä kertaa elämässäni halusin luovuttaa kaikesta, ja mietin itseni vahingoittamista. Onneksi pääsin siitä yli.

Toivon, että motivaatio pitää huolta itsestäni kasvaisi vielä lisää, ja että seuraavan masennuskauden tullessa olisin vahvempi. Vielä motivaatio ei ole ihan parhaimmalla tasolla, mutta en aio ottaa siitä stressiä. Haluan olla onnellinen ja tyytyväinen siihen, millainen olen tälläkin hetkellä. Oloni on onnistunut, jos saan edes yhden asian päivässä hoidettua. Etsin jokaisesta päivästä asian, josta olen onnellinen ja pyrin tekemään asioita, joista pidän. Elämä on liian lyhyt siihen, että murehtisin ja stressaisin kaikkea. Tänään olen onnellinen pienistä asioista, ja se riittää. Nyt kun vielä oppisin noudattamaan näitä ajatuksia.

Tämä viikonloppu on ollut ihana, vaikka ärsyttäviä asioitakin siihen on mahtunut (mm. epätoivottu ja nolostuttava treffikutsu, sekä paarmoja ja muita öttiäisiä). Eilen tein tulevaisuudensuunnitelmia ja haaveilin. Unelmia pitää olla, vaikkein niitä aina voisikaan toteuttaa. Illalla vietin aikaa kahden ihanan ihmisen kanssa, ja tänä aamuna lähdin vähillä yöunilla lapsuudenkotiini maalaamaan kattotiiliä. Meidän lapsuudenkodissa aloitettiin kattoremontti muistaakseni vuosi, pari sitten ja muutakin kunnostettavaa siellä riittää vaikka millä mitalla. Enää paikka ei tunnu niinkään kodilta, mutta minulla on siihen edelleen vahva tunneside.

Kattotiilit kuivumassa.

Monenkaan mittapuulla entisessä kodissani ja sen pihapiirissä ei ole mitään viehättävää, mutta minä rakastan niitä. Tonttia ympäröivät puut näyttävät korkeammilta kuin missään muualla, ruusut kukkivat pihatien varrella ja luonnonkukkia kasvaa villinä joka paikassa. Sisällä säilössä olevat lelut tuovat mieleen muistoja, jotka ovat jo melkein unohtuneet. Äidin tavarat saavat olon haikeaksi, ja tutkimalla niitä opin aina jotain uutta äidistäni ihmisenä, vaikkakin liian myöhään. Tänään lueskelimme äidin vanhoja kalentereita, ja ne toivat uudenlaisen kuvan isän ja äidin suhteesta sekä siitä, miten kiireinen äiti oikeasti koko ajan oli (äitini kirjoitti kalentereihinsa asioita aika tarkkaan).

Kattotiilien maalaaminen on mukavaa puuhaa. Ajatusten voi antaa virrata vapaasti ja samalla jutella ja vitsailla siskojen kanssa. Vain paarmat ja muut ötökät häiritsevät vähän liikaakin. Tänään maalasimme yli 400 kattotiiltä. Miekin käytän ensimmäistä kertaa opiskelijahaalareitani, tosin remonttihaalareina :D Ensi kesänä saamme toivottavasti kattoremontin valmiiksi, ja seuraavana on vuorossa seinien maalaaminen. Maltan tuskin odottaa, että näen lopputuloksen. Saman innon kun löytäisin laihdutukseenkin. Illalla katsottiin pikkusiskojen kanssa vielä Taistelutovereita (yksi lempisarjoistani) ja syötiin karkkia (ei hyvä). 

Kuvia sieltä, missä joskus elettiin:

Entinen kotitie. Tuon oikealla olevan ison kuusen juurelle ripoteltiin äitin tuhkat  melkein 6 vuotta sitten.

Talon pääty.

Liian iso talo, kun ei mahtunu kuvaan kunnolla :D

Ensi viikko on täynnä tekemistä, mutta yritän tulla tänne kertomaan tarkemmin kaikesta, mitä on suunnitteilla. Hyvää yötä!

Päivät, joina vihaan maailmaa

Onko teillä koskaan päiviä, joina ette vihaatte maailmaa? Voisitte huutaa, raivota ja itkeä, paiskoa tavaroita? Istua omassa synkässä nurkkauksessanne näkemättä ketään? Nukkua koko päivän tai muuten vain maata tekemättä mitään? Eikä siihen tarvita edes mitään syytä. Mitään ikävää ei ole tapahtunut, eikä edes PMS-oireista ole kyse. Elämä vain tuntuu turhalta ja tulevaisuus toivottomalta. Mikään ei kiinnosta, kaikki tuntuu täysin merkityksettömältä. Tätä minun päiväni ovat olleet parin viimeisen viikon ajan.

Terapeutin kehoituksesta kävin keskiviikkona lääkärillä pyytämässä sairaslomaa. En pysty hoitamaan kouluhommia. Jo se, että saan itseni aamulla ylös sängystä on suuri saavutus. Olen näillä näkymin kesäkuun puoleenväliin asti sairaslomalla. Lääkärin vastaanotolla tekemäni mielialatestin mukaan olen tällä hetkellä vaikeasti masentunut. Sairaslomalle oli siis ilmeisesti tarvetta, vaikeasti masentunut kun on lähes aina työkyvytön. Ja tällä hetkellä kieltämättä tuntuu siltä, etten pääse täältä enää koskaan ylös.

Kuluneen viikon aikana en ole jaksanut välittää syömisistäni ja liikkumisistani yhtään. Lenkille en ole edes yrittänyt lähteä. Tänään kävin kaverin kanssa ulkoiluttamassa koiria, ja se onkin suunnilleen ainoa kerta kun olen liikkunut, lukuunottamatta hyötyliikuntaa. Kavereiden tapaaminen on aika raskasta, koska yritän esiintyä pirteänä ja iloisena. En jaksa selittää, miltä minusta tuntuu, enkä oikeastaan halua huolestuttaa ketään. Välttelen kaikkia, jopa kämppissiskoani. Ei saa näyttää, jos menee huonosti. Naurettavaa.

Olen väsynyt kaikkeen ja kaikkiin. Pelkään, etten valmistu koulusta koskaan. En jaksa hoitaa asioita, enkä ihmissuhteita. En usko, että kukaan lähipiiristäni oikeastaan ymmärtää, miten huonosti minulla nyt menee, koska yritän olla näyttämättä sitä. Olen koko ajan ärtynyt, kaikki pikkuasiat ärsyttävät. Välttelen pikkusiskoani, koska hänkin ärsyttää. Olen väsynyt siihen, että kiltteyttäni käytetään hyväksi. Olen vihainen pikkusiskolleni, koska hän on katkera meille muille siitä, että olemme päässeet masennuksen kanssa helpommalla. Hänellä ei ole aavistustakaan, miten huonosti voin, vaikka en olekaan yrittänyt tappaa tai vahingoittaa itseäni kuten hän. Meistä jokainen on käynyt pohjalla, meille muillakin on vaikeaa. Tottakai toisen huonoa oloa on vaikea huomata, kun keskittyy vain omaan paskaan oloon.

Olen kiitollinen siitä, että minulla on hyvä tukiverkosto. Käyn terapiassa, minulla on sisaruksia, joiden kanssa voin puhua ja minulla on ystäviä. Toivon, etten pilaa suhteitani muihin ihmisiin välttelemällä heitä nyt. Tosiasiassa hyvin harvassa ovat ne ystävät, jotka ymmärtävät masennukseni. En tiedä, onko heitä yhtään. Masennusta on hyvin vaikea ymmärtää, ellei itse ole sitä sairastanut. Sisarusten kanssa yritän välttää aiheesta puhumista, koska pelkään olevani taakka ja kuormittavani heitä liikaa. En halua heidän voivan huonommin minun takiani.

Sairaslomalle jääminen on vähän helpottanut stressiä. En vain ole vielä sisäistänyt sitä, ettei minun nyt tarvitse koko ajan suorittaa vaan voin oikeasti hengähtää ja yrittää päästä parempaan kuntoon. Aivoni käyvät jatkuvasti ylikierroksilla. Ja jostain syystä minua hävettää kertoa tutuilleni sairasloman syytä. Olisi helpompaa, jos vaikka olisi jalka poikki. Ei tarvitsisi perustella mitään. Monet eivät pidä masennusta pätevänä syynä. Alan uskoa jo itsekin siihen, että olen oikeasti vain laiska, tyhmä ja saamaton. Vaikkei siitä edes ole kyse. Mietin liikaa sitä, mitä muut minusta ajattelevat ja kestän hyvin vähän sitä, että minua tai tekojani kritisoidaan. Suoraan sanottuna itsetuntoni ei kestä sitä. Alan epäillä epäillä tekojani huonoiksi ja tunnen itseni tyhmäksi, luuseriksi. Onneksi olen pääsemässä luuseri-ajattelusta eroon.

En oikeasti taida edes tuntea itseäni kovin hyvin. Terapia on saanut minut tajuamaan sen, että olen oikeastaan koko ikäni elänyt toisille itsestäni välittämättä. Olen olemassa muita varten. Haen hyväksyntää olemalla kiltti kaikille, enkä halua aiheuttaa kenellekään pettymystä. Autan toisia silläkin uhalla, että itse väsyn ja sairastun. Olen liiaksi äiti 20-vuotiaalle pikkusiskolleni. Suoritan niin pitkään, kunnes käy niin kuin nyt, enkä pysty tekemään mitään. Kaikki pienetkin askareet tuntuvat ylivoimaisilta, ja jo se, että tein ruokaa ja pesin pyykkiä tänään, tuntuu uskomattomalta. Voisin vain nukkua, nukkua...

Toivon, että jossain vaiheessa jaksan taas aloittaa liikkumisen ja terveellisemmän syömisen. Liikunnasta olisi oikeasti vain apua, mutta olen liian väsynyt lähteäkseni mihinkään. Ehkä minun pitäisi vain pakottaa itseni, mutta pelkään, että jos alan taas suorittaa, siirrän taas masennustani myöhemmälle. Ja sitten se taas iskee entistä pahempana, kun pääni ei enää kestä painetta. Minun oli pakko kirjoittaa tänään tästä. Enää en ole niin vihainen, ahdistunut ja surullinen. Viha maailmaa ja ihmisiä kohtaan on hieman pienempi. Nyt ehkä selviän tiistain terapiaan asti.

Sunnuntai-illan piristävimmän ja selkeimmän postauksen tarjosi Cherrie. Kiitos ja anteeksi. Over and out.

Muutoskuvia :)

Kävin lisäilemässä just Kuvat-välilehdelle tänään miusta otetut kuvat. Oon laiska paska, enkä jaksa niitä laittaa tähän postaukseen erikseen, joten lukijatkin välttyvät järkytyksiltä. Vähän hankala niistä on ehkä vertailua tehdä tammikuun kuviin, kun kuvat on otettu eri etäisyyksiltä. Mutta etenkin selkäpuolelta otetuissa kuvissa olen näkevinäni muutosta. Jalat näyttää melkein hyviltä, ja vyötärö alkaa pikkuhiljaa löytyä. Painoeroa kuvien välillä on yhteensä ehkä 3-4 kiloa, eli ei edes kovin paljon.

Mie saatoin vähän hypellä ja hihkua täällä, kun huomasin muutoksia tapahtuneen. Pelkäsin nimittäin etukäteen kuvien postausta aika paljon, ja luulin kuvitelleeni muutokset. En olisi kuvia kehdannut edes laittaa, jos ne olisivat näyttäneet täysin samoilta kuin tammikuussa. On kiva tietää, että liikunta ja melko oikeanlainen syöminen ei ole ollut turhaa. Enemmänkin olisi tässä ajassa voinut tapahtua, jos olisin tarkkaillut syömisiäni enemmän, mutta hiljaa hyvä tulee. Kuten aikaisemminkin olen sanonut, en halua pudottaa painoa hirveän nopeasti.

Tästä tuli nyt tällainen pikapostaus, kun aloitamme kohta leffaillan pikkusiskojen kanssa. Yritän lähiaikoina vihdoin kirjoittaa vähän enemmän viimeaikojen tapahtumista ja tästä "laihdutuksesta". Mukavaa viikonloppua kaikille! <3

Kuulumisia

Paino tänä aamuna 79,1 kg! Vähän oli yllätys miulle, kun taas tuli yksillä synttäreillä mässytettyä eilen. Pudotusta viikon takaiseen siis 1,1 kg, mikä on varmaan suurin viikkopudotus tämän projektin aikana. Ehkä mie alan pikkuhiljaa jopa edetä tässä painonpudotuksessa. Mie olen kyllä varmaan aika epätavallinen laihdutusblogin kirjoittaja, kun en pahemmin anna painoarvoa vaa'an lukemille. Mie yritän vaan syödä järkevästi ja liikkua enemmän. Paino tippuu, jos on tippuakseen. Pääasia, että itse voi hyvin.

Viimeaikoina olen ollut aika väsynyt. Stressi on huonontanut unen laatua, ja iltaisin on vaikea nukahtaa, kun päässä on hirveä ajatusrumba. Kaiken hyvän lisäksi meidän taloyhtiössä on parvekeremontti menossa, ja työmiehet aloittavat poraamisen ihan liian aikaisin aamulla. Yritä siinä sitten nukkua. Arkisin olenkin sitten varsin murhanhimoinen ja pienetkin asiat ärsyttää. Vähän kuin olisi PMS 24/7. Ja väsymys kyllä vaikuttaa aika paljon mielialaan, kuten sekin, että siskollani (sillä, jonka kanssa asun) menee aika huonosti.

Miun liikuntaohjelma on vielä ajatuksen asteella, mutta yritän huomenna aamupäivän aikana saada siihen jotain tolkkua. Viikonloppu meni jotenkin tosi nopeasti, etten ehtinyt sitä miettiä tarkemmin. Haluaisin kuitenkin huomenna aloittaa uuden rutiinin ja tehdä selkeän aikataulun, että oikeasti tekisinkin jotain. Maanantai on jotenkin selkeä päivä aloittaa jotain uutta. Jos en huomenna ehdi liikuntaohjelmaa tehdä, aloitan sen ehkä sitten vasta seuraavana maanantaina ja teen ensi viikon miten sattuu, kuten tähänkin asti. Nyt on kuitenkin pakko mennä nukkumaan, ennen kuin alan kirjoittaa ihan mitä sattuu.

Tämän viikon liikunnat:
Ma: ei mitään
Ti: noin 18 kilometrin pyörälenkki ja 334 kyykkyä
Ke: jonkinlaista  kuntopiiriä parin Supernatural-jakson ajan
To: noin 5 kilometriä pyöräilyä
Pe: noin 4 kilometrin juoksulenkki, 372 kyykkyä ja kuntopiiri, kävelylenkki n. 3,5 kilometriä
La: ei mitään
Su: pyöräilyä 5 kilometriä

Hyvää äitienpäivää kaikille äideille, myös omalleni sinne jonnekin! <3

Itsetuntopohdintaa

Paino oli sunnuntaiaamuna 80,2 kg eli 200 grammaa vähemmän kuin edellisellä viikolla. (Tosi hyvin oon osannu pitää painon alle 80 kilossa :D) Olin itseasiassa vähän yllättynyt, koska lauantai meni kaverin synttäreitä juhliessa, ja tuli syötyä ja juotua tosi huonosti. Sunnuntai on siltä kannalta huono punnituspäivä, että lauantaisin on kaikenlaisia kissanristiäisiä ja tulee syötyä miten sattuu. Muutenkin olen huomannut, että viikonloppuisin minuun iskee laiskuus, enkä jaksa pitää rutiinista niin tiukasti kiinni kuin arkena. Aion kyllä parantaa tapojani siinä suhteessa, että suunnittelen itselleni vihdoin sen liikuntaohjelman, jota alan noudattaa maanantaina. 

Viimeaikoina on tullut pohdittua aika paljon itsetuntoasioita. Juteltiin pikkusiskon kanssa yhtenä iltana vähän kaikesta, myös itsetunnosta. Pikkusiskoni sanoi, ettei pidä itsessään mistään. Miusta se on kauhean surullista. Toki itsessään on vaikea pitää ihan kaikesta, mutta kyllä itseään pitää rakastaa. Elämä on ihan liian lyhyt itsensä vihaamiseen ja katkeruuteen. Eikä mielestäni minkäänlaista laihduttamista/elämänmuutosta kannata aloittaa ennen kuin oikeasti rakastaa itseään. Äitini ei koskaan päässyt yli anoreksiasta vaan sairasti sitä lievänä koko ikänsä, eikä hän ollut koskaan tyytyväinen ulkonäköönsä. Hän ei rakastanut itseään tarpeeksi.

Mie pidän itsestäni koko ajan enemmän. Rakastan sitä, miten vartaloni muokkautuu liikunnan myötä (lue: kuvittelen vartaloni muokkautuvan). Olen vielä hurjan ylipainoinen, mutta peiliin katsoessani en tuijota pelkästään niitä läskejä. Läskin sijaan näen lihakset, jotka pikkuhiljaa alkavat paljastua läskin alta. Ja oikeasti sitä läskiä on siinä päällä vielä PALJON. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni osaan olla välittämättä siitä. Ei tämä silti koko ajan ole ruusuilla tanssimista. Hirveästi tulee hetkiä, kun en löydä mitään päällepantavaa, kun olen mielestäni liian läski.

Jotenkin olen hirveän kiitollinen siitä, että ruumiinkuvani on nyt positiivinen ja itsetuntoni korkeampi kuin koskaan. Harva lihava selviää lapsuudesta ja nuoruudesta joutumatta kiusauksen uhriksi. En minäkään selvinnyt. Ala-aste meni ihan hyvin, mutta yläasteella minua haukuttiin läskiksi ja kehariksi. "Hyivittusaatanaa" hoettiin myös aika usein, kun kuljin ohi. Yksi kiusaajistani oli silloinen ihastukseni. Ihastus loppui samantien kun kiusaaminen alkoi, mutta se on varmaan eniten vaikuttanut elämääni. En pysty uskomaan, että kukaan mies olisi koskaan aidosti kiinnostunut minusta ja hyväksyisi vartaloni.

Nykyään en ajattele kiusaajiani kovinkaan paljon. Aika lievällä kiusaamisella selvisin kuitenkin, eikä ne kiusaajat ole sen arvoisia, että tuhlaisin heihin ajatuksiani. Muutamaa heistä näen usein ohimennen kaupungilla. Enää en kuitenkaan piiloudu katseilta vaan pystyn katsomaan kiusaajianikin suoraan silmiin. Pidän itseäni jollain tavalla parempana ihmisenä, ja jollain tasolla myös halveksin heitä. Olen vahva. Kiusaaminen ei onnistunut romuttamaan itsetuntoani. Pystyn käyttämään bikineitä rannalla miettimättä liikoja sitä, mitä muut ajattelevat.

Saatan kuullostaa ällöttävän itserakkaalta, mutta omasta mielestäni olen kaunis. Minulla on kauniit kasvonpiirteet, vaikka vartalossani riittääkin muokattavaa. Toisaalta pidän itseäni yleensä paljon kauniimpana silloin, kun olen meikannut. Usein kuljen kaupungilla ilman meikkiä (en tiedä johtuuko se siitä, että itsetuntoni on parempi vai siitä, että olen laiska meikkaamaan), mutta silloin välttelen ihmisten katseita. Meikattuna kävelen pää pystyssä ja itsevarmana. En tarvitse paksua pakkelikerrosta siihen, että muutun itsevarmemmaksi, jo ripsi- ja kulmaväri sekä valokynä yleensä riittävät. Meikittömänä olo on alaston, mutta se ei ole estänyt minua liikkumasta julkisilla paikoilla meikittä.

Terve itsetunto on mielestäni ihmisestä itsestään lähtöisin. Muiden kehut eivät auta, jos niihin ei itse usko. Haavoitettu itsetunto ei korjaannu hetkessä, menihän minullakin vuosia päästä tähän pisteeseen. Luultavasti myös vanheneminen on lisännyt itsevarmuutta ja omalla kohdallani myös liikunta ja laihtuminen. Tunnen kaunistuvani vuosi vuodelta enemmän, ja rakastan itseäni päivä päivältä enemmän. En pystyisi tähän elämänmuutosprojektiin, ellen välittäisi itsestäni ja kunnioittaisi kehoani.

Viime viikon liikunnat:

Ma: intervallijuoksua ja 300 kyykkyä

Ti: noin 5 kilometriä pyöräilyä

Ke: ei oikeastaan mitään, pööppöilyä kaupungilla (veljentyttöä piti sentään kantaa reppuselässä ja niskassa)

To: juoksulenkki noin 4,5 kilometriä

Pe: juoksulenkki noin 4,5 kilometriä ja kävelyä noin 7,2 kilometriä

La: intervallijuoksua

Su: ei mittään/lepopäivä

Vappuilua ja kuntosali-ikävää

You made my day awesome :)

Ihan ensiksi: tervetuloa, uudet lukijat! Aina piristää, kun tietää, että näitä minun sepustuksiani lukeekin joku. Hirveen vähän mie olen viimeaikoina kirjoitellut tänne, joten olen vähän pelännyt, että entisetkin lukijat häviävät. Olevinaan on koko ajan kiire tai väsyttää, ja päivät hujahtaa hetkessä ohi. Ja tästä eteenpäin oppariin keskittyminen tulee viemään aikaa. Suuri kiitos niille, jotka jaksavat vielä blogiani lukea taukojenkin jälkeen.

Vappuilu meni mukavasti perheen kesken. Tiistaina käytiin isosiskon luona syömässä nakkeja ja perunasalaattia. En ollut illaksi sopinut mitään menoja, kun tili on lähes nollilla. Sitten sainkin yllärinä veljen lapset yöksi hoitoon, kun veli joutui yövuoroon ja veljen vaimo halusi humputtelemaan. Muksujen kanssa on kyllä aina ihanaa viettää aikaa, vaikka se vähän rankkaa välillä onkin. Miksei lapset vois lahjoittaa puolta siitä energiastaan minulle? :D En nukkunut kauhean hyvin seuraavana yönä, koska pidin huoneeni oven auki (pelkäsin, että muksut saattaa herätä yöllä ja säikähtää vieraassa paikassa) ja ipanat tuli herättämään jo puoli kahdeksalta.

Veljen vaimo tuli myös humputteluistaan yöksi meille, ja me käytiin sitten vapputorilla ostamassa metrilakuja ja syömässä. Kauhean pitkään ei kaupungilla viihdytty, koska oli ihan hirveän kylmä eikä kenelläkään oikein tarpeeksi vaatetta päällä. Veljentyttöä piti kantaa sylissä, reppuselässä ja niskassa, kun se ei suostunut kävelemään :D Mutta eipähän sitten enää palellut.

Mie olen tehnyt meillä perinteisesti vappumunkit varmaan viimeisen kuuden vuoden ajan. Tänä vuonna pikkusiskoni A kyseli, että teenhän munkit tänäkin vuonna, vaikka olen herkkulakossa. Olin kyllä jo päättänytkin, etten anna herkkulakon vaikuttaa munkkien tekemiseen. Ei meidän perheessä varmaan kukaan niitä tekisi, ellen minä. Ja miusta on kiva, kun kaikki tulee meille vappupäivänä syömään niitä. Tänä vuonna munkit onnistui tosi hyvin (sain herkkulakkokaveriltani luvan syödä niitä), vaikka tekeminen oli vaikeampaa, kun muksut eivät halunneet pysyä poissa keittiöstä ja kyselivät koko ajan, saisivatko auttaa.

Kahden aikoihin miun siskot, siskon mies ja veli tuli myös meille. Syötiin niitä munkkeja ja juotiin kaupan simaa. Illaksi olin kutsunut kolme kaveriani meille munkkikesteille, ja yksi kavereista toi sitten kotitekoistakin simaa. Hirmu kiva oli jutella ja nauraa kavereitten kanssa ja unohdin päivän vaivanneen päänsärynkin koko siksi ajaksi, kun he olivat täällä. Mietittiin myös, että voitaisiin useamminkin istuksia aina jonkun kotona samaan tapaan. Me kaikki käydään samalla salilla (tai siis miehän en nyt enää käy) ja muut kehu, että mie olen laihtunut tosi paljon. Mie en oikein ikinä tiedä, miten siihen pitäisi reagoida. Siskojen kesken voin aina sanoo tyyliin, että "Niin oonki :D". Eilen lähinnä istuin vaan hömelö hymy naamalla :D

Ai niin, ja viime sunnuntainahan paino oli taas noussut. Vaaka näytti aamulla 80,4 kg, mutta en antanut sen masentaa hirveästi. Ihan omaa syytä tuo koko painonnousu oli, koska edeltävinä päivinä söin miten sattuu ja hirveitä määriä etenkin iltaisin. Kotona ei oikein ollut mitään ruokaa, joten kävimme taas isosiskon luona syömässä. Siellä ruoka on aina hirveän hyvää, ja miulta katoaa jotenkin kaikki estot. Mätän sitä ruokaa ja tuoreita sämpylöitä naamariin kuin en seuraavaan kuukauteen olisi ruokaa saamassa.

:D

Salille miulla on kyllä ikävä. Se alkoi kuukaudessa tuntua melkein toiselta kodilta, kun käytiin siellä niin paljon. Bodypumpiin ikävöin ehkä eniten. Tykkäsin siitä ohjelmasta, ohjaajista ja siitä, että aloin vihdoin kehittyä. Tuntuu, että jouduin lopettamaan juuri siinä vaiheessa, kun olisin vihdoin päässyt lisäämään painoa enemmän. Ja tuntui, että pumpissa käymisestä tuli tuloksia nopeasti. Vaikka suuresti epäilen, että ne tulokset oli lähinnä kuviteltuja. Spinningiin ikävöin myös.

Kuntosalilla käymisen loppumisen jälkeen olen tosin löytänyt juoksemisen uudestaan. Kuntosalin ohella en käynyt juoksemassa kuin kerran, mutta nyt sille on aikaa enemmän. Sunnuntaina kävin ensimmäisen kerran juoksemassa salikuukauden jälkeen. Ensin tuntui siltä, etten kyllä ikinä opi taas tykkäämään juoksemisesta, kun keuhkoja poltti ja jalat pisti vastaan. Mutta sitten lihakset alkoi lämmetä, polte keuhkoista hävisi ja rakastuin juoksemiseen uudestaan. Tällä viikolla olen kehittänyt itselleni kiireitä, enkä ole maanantain jälkeen kerennyt juoksemaan. Mutta tänä iltana minulla on treffit juoksulenkin kanssa.

Viime viikon liikunnat:

Ma: kevyt spinning 55 min. Pyöräilyä 6 kilometriä.

Ti: kevyt spinning 30 min. ja bodypump 45 min. Pyöräilyä 6 kilometriä.

Ke: core 50 min. kevyt spinning 45 min. Pyöräilyä 12 kilometriä.

To: bodypump 60 min.

Pe: ei mitään, kävin luovuttamassa verta

La: pyöräilyä 5 kilometriä

Su: pyöräilyä 5 kilometriä ja juoksulenkki noin 4 kilometriä.

Liikunnantäyteistä elämää

Viime aikoina olen viettänyt taas hiljaiseloa. Suurimpana syynä on ollut se, että olen taas vaihteeksi koukussa korealaiseen draamaan. Viimeisimmän sarjan sain katsottua loppuun toissapäivänä, joten nyt ennen seuraavaa koukuttumista pitää kirjoitella blogia :D Tuo sarjoihin koukuttuminen ei kyllä tee minulle kauhean hyvää, kun tulee valvottua normaalia pidempään. Mutta ei voi mitään, kun korealaiset tekee niin hyviä sarjoja, että tekee mieli katsoa ne loppuu heti.

Viime sunnuntaina paino oli taas vähän enemmän kuin edellisellä viikolla, vaikka se välillä laskikin alle kahdeksankymmenen. Suurin syy sunnuntain suurempaan tulokseen oli lauantai-iltainen juhliminen. Tuli vielä haettua grilliltäkin yösyömistä, vaikkei oikeastaan ollut edes nälkä. Huomasin taas, ettei juominen ja yökukkuminen sovi minulle ollenkaan. En vain viitsi koko ajan kieltäytyä lähtemästä. Ja onhan se kyllä kiva nähdä ihmisiäkin välillä :D Jotenkin olen niin innostunut salilla käymisestä ja terveellisistä elämäntavoista, että haluaisin keskittyä vain niihin.

Minulla on taas uusi rakkaus: bodypump. Ensimmäiset muutama kertaa oli aikamoista kärsimystä, kun voimaa ei tuntunut olevan yhtään ja sopivien painojen valitseminen oli hakusessa. Nyt on pikkuhiljaa alkanut tuntua, että tekniikkakin on parantunut ja voimaa on tullut sen verran lisää, että parilla viime kerralla olen uskaltanut lisätä painoja aika paljon enemmän. Tykkään bodypumpista  tosi paljon varmaan siksi, että tunnissa saa koko vartalon treenin, ja siitä tulee se, ah, niin ihana tunne lihaksiin seuraavana päivänä. Se, että tietää tehneensä jotain.

Vaa'alla käymistä olen yrittänyt vältellä, mutta on kyllä turhan paljon tullut sillä rampattua. Tämänaamuista tulosta vähän jännitin, koska tuntuu että kroppani päättää aina ihan uhallaan nostaa painoa sunnuntaiksi. Aamupaino oli kuitenkin 79,2 kg eli alin, mitä se on tämän projektin aikana ollut :) Vähän ajattelin, etten enää tuonne kahdeksankympin yläpuolelle hyppisi, mutta se ei taida ihan täysin miun vallassa olla. Miun vartalolla on oma tahto :D

Olen huomannut liikunnan lisäännyttyä sen, että se oikeasti antaa lisäenergiaa. Aikaisemmin kuvittelin, etten ikinä saavuttaisi sellaista olotilaa. Mie en todellakaan ole mikään siivousihminen. Haluaisin kyllä, että olisi aina siistiä, mutta en jaksa tehdä sen eteen koko ajan töitä. Nyt olen jo kahtena peräkkäisenä lauantaina siivonnut koko kämpän ja imuroinut, eilen luuttusinkin. Hävettää myöntää, mutta viikoittainen siivous ei todellakaan ole tavallista meidän huushollissa. Pumpin ja spinningin antamalla energiamäjäyksellä olen siivoamaan intoutunut.

Vähän pelkään, kuinka käy, kun salikorttini voimassaoloaika loppuu torstaina. Uutta kuukausisatsia minulla ei ole varaa ostaa, kun ei rahat riitä ruokaankaan enää. Pelkään, että liikkuminen jää lähes kokonaan pois, vaikka siitä hyvä olo aina tuleekin. Olenkin miettinyt, että minun pitää laatia itselleni jonkinlainen liikunta-aikataulu, jota pyrin noudattamaan. Juoksemista, kyykkäilyjä ja painojen nostelua. Pyöräilyn ja rullaluistelunkin pystyisi jo aloittamaan. Jos jostain saan rahaa, niin ostan hyppynarun. Jotakin saliaikataulun kaltaista on pakko pitää yllä tai muuten jään homehtumaan sohvalle.

Note to self.

Oikeastaan harmittaa ja surettaa salikortin loppuminen. Olen tykännyt niin kovasti käydä  noilla ryhmäliikuntatunneilla. Harmittaa se, että pitää lopettaa siinä vaiheessa, kun vihdoin tuntuu, että on oppinut tekemään kaiken kunnolla. Ja ne ohjaajatkin on aika ihania. Joulukuussa tulee veronpalautuksia, ja viimeistään silloin kyllä liityn tuonne salille jäseneksi. Sitä odotellessa on pakko pitää liikunnasta kiinni.

Viime viikon liikunnat:
Ma: kevyt spinning 55 min.
Ti: kevyt spinning 30 min. ja core 35 min. Kävely n. 6 kilometriä
Ke: core 50 min. ja kevyt spinning 45 min.
To: lepopäivä/noin 4 kilometriä kävelyä
Pe: juoksulenkki noin 4,5 kilometriä, pyöräilyä n. 5 kilometriä ja kävelyä noin 10 kilometriä
La: kevyt spinning 45 min. ja bodypump 60 min. Kotona vielä jotain jalkaliikkeitä, mm. 270 kyykkyä :D
Su: lepopäivä/pelkkää löysäilyä

Tämän viikon liikunnat:
Ma: kevyt spinning 55 min.
Ti: bodypump 45 min. ja keskiraskas spinning 55 min. Pyöräilyä noin 6 kilometriä
Ke: kevyt spinning 45 min. Kävely salilta kotiin, n. 3 kilometriä
To: bodypump 60 min. Pyöräily salille ja takaisin, n. 6 kilometriä
Pe: lepopäivä/noin 4 kilometriä kävelyä
La: kevyt spinning 45 min. ja bodypump 60 min. Pyörällä salille ja takaisin, 6 kilsaa.
Su: lepopäivä/kävelyä noin 4 kilometriä