Motivaatio korkealla

Eilen tuli ensimmäistä kertaa sellainen tunne, että ehkä minä voinkin onnistua saavuttamaan tavoitteeni. Olen nyt pari päivää miettinyt sopivia välitavoitteita ja valitsin eilen omasta mielestäni minulle sopivat. Juttelin eilen myös ihanan pikkusiskoni kanssa, ja hänen luottamuksensa onnistumiseeni valoi minuunkin uskoa. Ihana A <3 Välillä kyllä tuntuu, etten pysty koskaan pääsemään tavoitteeseeni. En aio kuitenkaan luovuttaa, enhän ole vielä kunnolla aloittanutkaan. Eilinen motivaation nousu sai minut lähtemään tänä aamuna hölkkäämään. Juoksuksi noita lenkkejäni ei voi hyvällä tahdollakaan sanoa, mutta tänään olin ehkä vihdoin lähempänä juoksemista kuin hölkkäämistä. Aluksi hieman pelotti lähteä, kun edellisestä kerrasta oli jo kolmisen viikkoa aikaa, mutta loppujen lopuksi juoksu sujui hyvin, vaikka välillä pitikin kävellä. MP3 oli tietenkin mukana ja Kpop tahditti lenkkiä ihanasti! Lenkki oli Sports Trackerin mukaan vähän alle 5 kilometriä. Nyt on vähän voittajafiilis.

Tässä ovat nyt miettimäni välitavoitteet ja palkinnot niiden saavuttamisesta:

1. 80 kg: Tähän ei hirveästi ole matkaa, mutta ajattelin asettaa ensimmäisen välitavoitteen melko lähelle, jotta motivaationi pysyisi yllä. Mietin tähän sopivaa palkintoa, ja ensimmäisenä tuli mieleen, että voisin ostaa jonkin ihanan englanninkielisen kirjan. Kirjoja minulla on kyllä jo aivan liikaa, mutta...

2. 75 kg: Uskoisin, että tässä vaiheessa sovin vihdoin täydellisesti H&M:ltä ostamaani pikkumustaan. Tällä hetkellä se on "vähän" tiukka. Ja jos se on jo liian löysä siinä vaiheessa, pitää varmaan ostaa jotain kivaa itselle ;)

3. 70 kg: Käyn hieronnassa.

4. 65 kg: Mitä ikinä haluan ja sillä hetkellä pystyn hankkimaan. Joku kylpyläreissu hoitoineen olisi ihana!

           

Tuntuu ihanalta olla motivoitunut. Aikaisemmin tuntui, että voin niin huonosti henkisesti, etten pysty motivoitumaan mistään. Toivottavasti tämä tunne kestää vielä pitkään. Sain myös viikonloppuna puhuttua töissä uupumuksestani. Työkaverini eivät usko, että sairastan masennusta, koska olen vuosien aikan oppinut hieman liian hyväksi näyttelijäksi. Voihan olla, että jossakin vaiheessa tapahtuu täysi romahdus, kun psyykeni ei enää kestä näyttelemistä. En oikein edes tiedä, mistä kumpuaa tämä, että esitän hyvinvoivaa. Olen tosin aina ollut melko valoisa ja iloinen persoona. Ja jokainen sairastaa masennusta eri tavalla, ei masennus aina tarkoita sitä, ettei voisi tuntea iloa. Olen myös sen verran tunnollinen, että koulussa ja töissä on käytävä, vaikka olisi ihan lopussa. Eikä sitä väsymystä saa näyttää!  Joskus minulla oli kaveri, joka ei kestänyt sitä, että minulla oli huono päivä. Hänen mielestään minun olisi pitänyt hymyillä koko ajan mielentilastani riippumatta. Yläasteaikoina pidin vanhempien eron jälkeen huolta nuoremmista sisaruksistani. Halusin, että he pystyvät elämään melko normaalisti, enkä heillekään halunnut näyttää, jos olin väsynyt tai ahdistunut. Ehkä opin jo silloin tämän "kaksinaamaisuuden". Vaikea tilanne on edessä nyt, kun minun pitäisi oppia pois tästä tavasta. Olen jatkuvasti hirveän paineen alla, mutta uskon selviäväni tästä.

Tällä hetkellä olen täysin keskittynyt pitämään itsestäni huolta ja motivoitunut pudottamaan painoa. Oloni on suorastaan superhyperinnostunut, kun ajattelen, että voisin saavuttaa tavoitteeni. Ihaninta olisi keskittää kaikki aika tavoitteiden saavuttamiseen ja haistattaa kakat koululle ja työlle :D

Jee, vielä mie onnistun!