Tällä hetkellä olen täyden uupumuksen vallassa. Käyn töissä joka viikonloppu ja arkena olen koulussa. Kaiken tämän kiireen ja masennuksen keskellä minun tulisi pystyä kirjoittamaan opinnäytetyötä ja pitämään itsestäni huolta. Lopputulos on se, että makaan sängynpohjalla, syön suklaata, enkä ole kirjoittanut kirjaintakaan opinnäytetyöhöni. Kolmen terapiakäynnin, läheisten huolestumisen ja pienen henkisen romahduksen jälkeen vihdoin tajusin, että elämääni on tultava muutos. Haluan voida hyvin. Haluan päästä ylös sängystä ja tuntea oloni hyväksi sekä henkisesti että fyysisesti. Olen ainoa ihminen, joka sen muutoksen pystyy tekemään. On surullista, että näin nuori ihminen on niin lähellä loppuunpalamista. On kuitenkin hyvin vaikeaa sanoa töissä tai koulussa, etten enää jaksa. Häpeän sitä, etten pysty olemaan täydellinen. Omatuntoni pistää vastaan heti, jos mietin, että olisin jonkin aikaa töistä poissa. En pysty sanomaan ei, jos minua pyydetään tulemaan töihin. Olen nyt kuilun partaalla. Voin joko jatkaa samaan malliin kuin ennenkin ja tipahtaa tai tehdä muutoksen ja selvitä. Haluan selvitä.
Olen rikki.
En jaksa enää nousta ylös.
Korjaaja minussa on kadonnut, kuollut.
Masennus on musta huone,
sänky, johon hukkuu.
En pääse ylös.
En pääse pois.
Voidakseni hyvin henkisesti minun on myös muutettava minäkuvaani. Haluan laihtua ja olla tyytyväinen siihen, mitä näen katsoessani peiliin. Ennen kaikkea haluan tuntea itseni terveeksi. Olen itse aiheuttanut lihomiseni. Syöminen suruun, masennukseen ja ahdistukseen on helppoa. Syömisen aiheuttamista kiloista sen sijaan ei ole niin helppoa päästä eroon. Olen kuitenkin vihdoin päättänyt onnistua. En ole koskaan pystynyt sanomaan ei, jos minulle tarjotaan herkkuja. Mutta pystyn keksimään tekosyitä, jos kaverini pyytää minut seurakseen lenkille. Olen ollut pullukka lähes koko ikäni, en edes muista milloin viimeksi olisin ollut normaalipainoinen. Pahimmillani olen painanut lähemmäs 95 kiloa. Pari vuotta sitten onnistuin lähes vahingossa tiputtamaan yli kymmenen kiloa pois, mutta niistäkin on jo muutama tullut takaisin. Tällä hetkellä painan 82,5 kiloa ja pituutta minulla on 166 cm. Painoindeksini on siis 29,9 (lievä lihavuus). Ollakseni normaalipainoinen saisin painaa enintään 68,8 kiloa, ja vaikka painoindeksilaskuri ei otakaan huomioon ruumiinrakennetta, tiedän olevani lihava. Nyt haluan päästä eroon tästä itseni vihaamisesta ja häpeämisestä sekä siitä, että tunnen itseni jatkuvasti luuseriksi. Tästä alkaa matkani kohti uutta elämää, jossa tunnen itseni tasapainoiseksi kaikin puolin ja voin hyvin. Tämä on minun uusi alkuni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti