Paino oli sunnuntaiaamuna 80,2 kg eli 200 grammaa vähemmän kuin edellisellä viikolla. (Tosi hyvin oon osannu pitää painon alle 80 kilossa :D) Olin itseasiassa vähän yllättynyt, koska lauantai meni kaverin synttäreitä juhliessa, ja tuli syötyä ja juotua tosi huonosti. Sunnuntai on siltä kannalta huono punnituspäivä, että lauantaisin on kaikenlaisia kissanristiäisiä ja tulee syötyä miten sattuu. Muutenkin olen huomannut, että viikonloppuisin minuun iskee laiskuus, enkä jaksa pitää rutiinista niin tiukasti kiinni kuin arkena. Aion kyllä parantaa tapojani siinä suhteessa, että suunnittelen itselleni vihdoin sen liikuntaohjelman, jota alan noudattaa maanantaina.
Viimeaikoina on tullut pohdittua aika paljon itsetuntoasioita. Juteltiin pikkusiskon kanssa yhtenä iltana vähän kaikesta, myös itsetunnosta. Pikkusiskoni sanoi, ettei pidä itsessään mistään. Miusta se on kauhean surullista. Toki itsessään on vaikea pitää ihan kaikesta, mutta kyllä itseään pitää rakastaa. Elämä on ihan liian lyhyt itsensä vihaamiseen ja katkeruuteen. Eikä mielestäni minkäänlaista laihduttamista/elämänmuutosta kannata aloittaa ennen kuin oikeasti rakastaa itseään. Äitini ei koskaan päässyt yli anoreksiasta vaan sairasti sitä lievänä koko ikänsä, eikä hän ollut koskaan tyytyväinen ulkonäköönsä. Hän ei rakastanut itseään tarpeeksi.
Mie pidän itsestäni koko ajan enemmän. Rakastan sitä, miten vartaloni muokkautuu liikunnan myötä (lue: kuvittelen vartaloni muokkautuvan). Olen vielä hurjan ylipainoinen, mutta peiliin katsoessani en tuijota pelkästään niitä läskejä. Läskin sijaan näen lihakset, jotka pikkuhiljaa alkavat paljastua läskin alta. Ja oikeasti sitä läskiä on siinä päällä vielä PALJON. Mutta ensimmäistä kertaa elämässäni osaan olla välittämättä siitä. Ei tämä silti koko ajan ole ruusuilla tanssimista. Hirveästi tulee hetkiä, kun en löydä mitään päällepantavaa, kun olen mielestäni liian läski.
Jotenkin olen hirveän kiitollinen siitä, että ruumiinkuvani on nyt positiivinen ja itsetuntoni korkeampi kuin koskaan. Harva lihava selviää lapsuudesta ja nuoruudesta joutumatta kiusauksen uhriksi. En minäkään selvinnyt. Ala-aste meni ihan hyvin, mutta yläasteella minua haukuttiin läskiksi ja kehariksi. "Hyivittusaatanaa" hoettiin myös aika usein, kun kuljin ohi. Yksi kiusaajistani oli silloinen ihastukseni. Ihastus loppui samantien kun kiusaaminen alkoi, mutta se on varmaan eniten vaikuttanut elämääni. En pysty uskomaan, että kukaan mies olisi koskaan aidosti kiinnostunut minusta ja hyväksyisi vartaloni.
Nykyään en ajattele kiusaajiani kovinkaan paljon. Aika lievällä kiusaamisella selvisin kuitenkin, eikä ne kiusaajat ole sen arvoisia, että tuhlaisin heihin ajatuksiani. Muutamaa heistä näen usein ohimennen kaupungilla. Enää en kuitenkaan piiloudu katseilta vaan pystyn katsomaan kiusaajianikin suoraan silmiin. Pidän itseäni jollain tavalla parempana ihmisenä, ja jollain tasolla myös halveksin heitä. Olen vahva. Kiusaaminen ei onnistunut romuttamaan itsetuntoani. Pystyn käyttämään bikineitä rannalla miettimättä liikoja sitä, mitä muut ajattelevat.
Saatan kuullostaa ällöttävän itserakkaalta, mutta omasta mielestäni olen kaunis. Minulla on kauniit kasvonpiirteet, vaikka vartalossani riittääkin muokattavaa. Toisaalta pidän itseäni yleensä paljon kauniimpana silloin, kun olen meikannut. Usein kuljen kaupungilla ilman meikkiä (en tiedä johtuuko se siitä, että itsetuntoni on parempi vai siitä, että olen laiska meikkaamaan), mutta silloin välttelen ihmisten katseita. Meikattuna kävelen pää pystyssä ja itsevarmana. En tarvitse paksua pakkelikerrosta siihen, että muutun itsevarmemmaksi, jo ripsi- ja kulmaväri sekä valokynä yleensä riittävät. Meikittömänä olo on alaston, mutta se ei ole estänyt minua liikkumasta julkisilla paikoilla meikittä.
Terve itsetunto on mielestäni ihmisestä itsestään lähtöisin. Muiden kehut eivät auta, jos niihin ei itse usko. Haavoitettu itsetunto ei korjaannu hetkessä, menihän minullakin vuosia päästä tähän pisteeseen. Luultavasti myös vanheneminen on lisännyt itsevarmuutta ja omalla kohdallani myös liikunta ja laihtuminen. Tunnen kaunistuvani vuosi vuodelta enemmän, ja rakastan itseäni päivä päivältä enemmän. En pystyisi tähän elämänmuutosprojektiin, ellen välittäisi itsestäni ja kunnioittaisi kehoani.
Ma: intervallijuoksua ja 300 kyykkyä
Ti: noin 5 kilometriä pyöräilyä
Ke: ei oikeastaan mitään, pööppöilyä kaupungilla (veljentyttöä piti sentään kantaa reppuselässä ja niskassa)
To: juoksulenkki noin 4,5 kilometriä
Pe: juoksulenkki noin 4,5 kilometriä ja kävelyä noin 7,2 kilometriä
La: intervallijuoksua
Su: ei mittään/lepopäivä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti