Surua ja päättäväisyyttä

Kroppani luulee, että nyt on taas menkkojen aika, vaikka e-pilleriliuska on vielä pahasti kesken. Menkat siis tosiaan alkoivat eilen täysin yllättäen. Pitää muistaa ottaa se huomioon huomisessa punnituksessa. Ärsyttää... Pillereissäni ei varmaankaan ole tarpeeksi hormonia kokoiselleni ihmiselle, sillä näin on käynyt joskus aikaisemminkin. Mietin jo, että aloitan seuraavan liuskan suoraan pitämättä välipäiviä, mutta luultavasti menkat tulevat silti silloinkin. Ja pahoin pelkään, että ne ovat juuri kahden viikon kuluttua, kun minulla on synttärit. En haluaisi näyttää synttäribileissäni turvonneelta pallolta.

Tänään pitäisi lähteä kaupungin yöelämää tarkastamaan kavereiden kanssa. En oikeastaan jaksaisi lähteä. Eilisen terapian jälkeen on ollut jotenkin todella surullinen ja väsynyt olo ja opinnäytetyökin stressaa. Laitoin juuri kaverille viestiä, että olen tänään vesilinjalla jo ihan siitäkin syystä, että haluan säästää rahaa. Toiseksi epäilen vahvasti, että niistä tulisi itkukännit. En halua mitään ylimääräistä paskaa tällä hetkellä elimistööni. Haluan aamulla voida fyysisesti hyvin, että voin käydä juoksemassa ja/tai harrastaa muutakin liikuntaa. Kävin tänään etsiskelemässä käsipainoja Anttilasta, mutta siellä oli vain kilon painoja. Haluan myöskin olla huomenna vähän aikaansaavampi, etenkin opparin suhteen (jota en siis ole aloittanut vieläkään). Tänään on ollut hyvin vetämätön olo, mutta kävin kuitenkin muutaman kilometrin kävelemässä kaverin kanssa. Väsymys johtuu varmasti suuresti siitä, että äidin kuolema ja lapsuus pyörivät mielessä eilisen terapian jälkeen. Parina viime yönä olen nähnyt äidistä unta, ja viime yönä heräsin siihen, että itkin. Onneksi seuraava terapiakerta on jo maanantaina, että pääsen puhumaan unestani. Terapiassa olen puhunut asioista, joista en ole kertonut koskaan kenellekään, ja se on tuntunut aika vapauttavalta. Mutta vie se kyllä voimiakin, ja ajatukset jäävät helposti pyörimään mieleen. 

Juoksemassa ei ole tullut käytyä tiistain jälkeen. Aioin käydä joko torstaina tai perjantaina, mutta tänne päätti paukahtaa melkein kolmenkymmenen asteen pakkaset. Siispä en ulkona tehnyt mitään muuta kuin pakolliset kävelyt. Tänään taas pyrytti tuskaisen paljon jäätävää lunta, ja jo pelkkä kävely oli tuskaista. Toivottavasti huomenna sinne jo pääsee juoksemaan. Selityksiä, tekosyitä :D Olen tässä parina päivänä miettinyt tätä elämänmuutosprosessia, ja tiedän vihdoin mitä tältä kaikelta oikeasti haluan. Ensinnäkin haluan olla terve ja tuntea oloni hyväksi. Toiseksi, en halua olla oikeastaan laiha, haluan ennemminkin olla hyvässä kunnossa. Haluan olla vahva. Laihtuminen tulee siinä vain plussana. Tiedän, että se vaatii liikunnan lisäämistä huomattavasti, mutta en aio nyt heti rykäistä itselleni hirveää liikuntabuumia. Haluan edetä rauhallisesti ja lisätä liikuntaa koko ajan pikkuhiljaa, etten heti ahdistu ja kyllästy hirveään rehkimiseen. Oikeastaan tiedän, että jos etenen tässä asiassa oikein, jään koukkuun liikkumiseen. Nyt jo odotan innoissani, että saisin käsipainot ja pääsisin kuntoilemaan. Toivottavasti tämä innostus kestää pidempään kuin pari viikkoa. Lihaksissa tuntuva kipu raskaan liikunnan jälkeisenä päivänä on yksi ihanimmista tunteista maailmassa. Salille en aio mennä, koska se maksaa liikaa ja muutenkin haluan yleensä aina liikkua omassa rauhassa. En aio kasvattaa itselleni muskeleita, eikä niitä onneksi kovin helposti saa edes kasvatettua. Haluan olla vahva, kiinteä ja itsevarma.