Maailman laiskin blogin kirjoittaja ilmoittautuu. Heti alkuun varoitus: teksti saattaa sisältää suuriakin määriä valitusta.
Motivaatio - onko se jotain syötävää? Oli mitä oli, minulta sitä ei ainakaan löydy. Ei ole löytynyt pariin viikkoon. Syömiset on perseellään ja liikkumisesta ei tietoakaan, lukuunottamatta pakollisia liikkumisia sohvalta jääkaapille ja vessaan. Okei, saatan hieman liioitella. Syömisiä olen vihdoin yrittänyt laittaa vähän kuntoon tänään ja aika hyvin olen onnistunutkin. Liikkumaan olen yrittänyt itseäni myös potkia, mutta huonolla menestyksellä. Suoraan sanottuna ei vaan kiinnosta. Ja kuitenkin haaveilen koko ajan ihanan timmistä ja terveestä vartalosta, eikä sitä ilman liikuntaa saa. Olokin olisi parempi, jos saisin itseni liikkumaan. Kävisin nyt edes juoksemassa. Tällä hetkellä suoraan sanottuna vituttaa kaikki.
Päätä on särkenyt koko päivän ja nenä joko vuotaa tai on tukossa koko ajan. Tätä on jatkunut jo pidemmän aikaa. Oma vikani, kun heilun aina liian vähissä vaatteissa ulkona. Eikä asiaa yhtään paranna sekään, että meillä taitaa olla asunnossa hometta - ainakin vessassa. Kaiken lisäksi suuni on kipeä (siis lähinnä ikenet) ja syöminen koskee. Ja aina kun minuun sattuu, vihaan kaikkea ja kaikkia. Eikä liikkuminen todellakaan motivoi. Ei mikään muukaan. Paitsi herkkujen syöminen. Viime aikoina onkin tullut syötyä jäätelöä ja karkkia vähän liikaa. Ei niistä tule edes hyvä olo, muuten kuin hetkellisesti.
Viime sunnuntain paino ei ollut mitenkään mieltä ylentävä. Ei tosin yllättänyt, että paino oli noussut näillä syömisillä. Lauantaina paino vain oli kilon vähemmän, joten harmitti älyttömästi. En voi kuitenkaan syyttää muita kuin itseäni. Lauantai-iltana syömäni pitsanpalaset (niitä oli ihan liian monta) siinä vain kostautuivat sunnuntaiaamun punnituksessa. Miksi on niin vaikea kieltäytyä syömästä hyvää ruokaa, vaikka tietää saaneensa tarpeeksi? Pakko syödä itselleen ähky ja paha olo.
Eikö olisikin hienoa pysyä koko ajan suunnattoman motivoituna? Missään vaiheessa ei herkut veisi voittoa siitä ajatuksesta, että minä pystyn tähän, pystyn parempaan. Koko prosessi olisi alusta loppuun suuri Success Story, josta kerrottaisiin jälkipolville. No, näin ei ainakaan minun kohdallani ole. Tällä hetkellä tuntuu, että turha edes enää yrittää, kun on näin huono itsekuri. Vaikka oikeastaan tiedän, että pystyn kieltäytymään herkuista. Ei niitä jonkin ajan päästä tee edes mieli. Minun Success Storyni: laihduin ruokavalion muutoksella hurjat viisi kiloa ja lihoin ne heti takaisin, koska en viitsinyt enää yrittää. Nyt olen liian väsynyt ja vähän liikaa itseeni pettynyt yrittääkseni motivoitua. Huomenna on uusi, toivottavasti parempi päivä.
"I'll think of it tomorrow. I can stand it then. -- After all, tomorrow is another day."
- Scarlett O'Hara
Voi sinä ihana <3 Ekakskin: kiva, että kirjoitit. Toiseksi: sie et ole epäonnistunut, vaikka sie jättäisit homman kesken. Jos siusta tuntuu, että siun on parempi jättää laihduttaminen vähemmälle huomiolle nyt, niin silloin se todennäköisesti on parempi niin. Laihduttaa voi myöhemminkin. Aina ei vain jaksa, eikä siinä ole mitään väärää. Väkisin ei pidä tehdä miljoonaa asiaa, vaan pitää edetä omien voimien mukaan. Koitahan hoitaa ittes kuntoon. Oot tärkee! <3
VastaaPoistaItse asiassa motivaatio on taas hieman korkeammalla :D Eilen oli vaan jotenkin huono päivä. En suostu vielä luovuttamaan! Siekin olet ihana ja tärkee <3
PoistaHuonoja päiviä sattuu välillä kaikille. :) Mutta mie vaan mietin sitä, ettet oikeesti liikaa ota paineita tästä, kun siulla on kaikkee muutakin viemässä voimia. Et jos nyt kuitenkin kuuntelet ittees ja etenet ihan voimies mukaan, joohan? Kyllä mie tiiän, että sie pystyt tähän. Jos sie oot pudottanu ne kilot aiemminkin, niin tottakai sie pystyt siihen taas. Ja pystyt myös menemään pitemmälle! Kiva, että motivaatiota taas löytyy. Tsemppiä hirmuisesti! <3 Ja ite huomasin tuossa juuri, kun koko helmikuun suunnilleen räpiköin jossain epätoivon suossa, että kannattaa lukea muiden blogeja ja katella motivaatiokuvia päivittäin. Vaikka tuntuis pahalta, koska itsellä menee huonosti, niin kuitenkin se motivoi ja ennen kaikkea pitää motivaatiota yllä. "Jos toikin pystyy, niin kyllä mieki." Itellä kesti hetken, että sain käännettyä kateuden motivaatioksi, mutta se onnistui kun tajusin, etten tosiaankaan laihdu toisia kadehtimalla, vaan vain tekemällä itselleni jotain. Ja itellä toimii myös se, että laittaa motivaatiokuvan tietokoneen taustakuvaksi, jolloin sen näkee kuitenkin ainakin koneen käynnistäessään/sammuttaessaan. Se muistuttaa kärjistetysti sanoen siitä, että kantsiiko se ilta viettää jumpaten vai sipsejä syöden. Mie niin haluaisin vaan päästä juttelemaan siun kanssa näistä elämäntapajutuista ja kaikesta muustakin. Miksi meijän pitää asua eri puolilla maata? :(
PoistaÄlä huolehdi miusta liikaa, rakas <3 Kyllä mie pärjään. Vaikka en kyllä hirveen helposti osaa ottaa iisisti vaan panikoin ja stressaan kaikkea, niin tää elämänmuutosjuttu on sellanen, mistä miulle tulee hyvä olo. Miun on pakko syödä terveellisesti ja liikkua, niin voin hyvin. Ja jos mie voin fyysisesti hyvin niin henkinenkin puoli on paremmassa kunnossa. Heti kun heitän leikiksi koko homman, niin hirvee turvotus ja mahaan koskee :D Ja itsetunto tippuu samantien :D Mutta tein tässä eilen sellasen oivalluksen, että ei sillä painolla miulle loppujen lopuks oo niin hirveesti väliä. Haluun kyllä siis, että laihdun terveemmäks ja paremman näköseks, mutta tällä hetkellä oon jotenkin niin innostunu liikkumisesta ja oikein syömisestä, että yhtään ei kiinnosta, paljon se vaaka näyttää :D Tosin saattaa vaikuttaa sekin, että vaaka näyttää tällä hetkellä liikaa, kun on menkkaturvotukset, eli vaa'alla ei oo yhtään kiva käydä. Miks meiän tosiaan pitää asua eri puolilla maata? D: Mieki haluisin hirveesti päästä juttelemaan siun kanssa tästä hommasta ja ihan kaikesta. Mutta ehkä mie vielä joku päivä muutan sinne lähemmäs, eikä se päivä edes välttämättä ihan hirveen kaukana oo.
Poista